Puhelinluettelo
 
Esedu on Facebookissakin!
 
Tykkää
 
kopase.fi - Etelä-Savon aikuiskoulutuksen verkkopalvelu
 
Pelaa ESEDU-visaa!
 
Document Actions

Koulutilan puutarha

Otavan koulutilan toimintayksikön puutarhan monipuolinen kokonaisuus muodostuu kasvihuoneviljelystä, avomaan vihannes-, marja- ja hedelmäviljelystä, koulutilan taimistosta eli avomaan kasvien tuotannosta sekä hoidetusta puistosta.

Kasvihuoneet

Viljely tapahtuu pääosin  nykyaikaisessa blokkihuoneessa, jossa ovat omat osastot puutarhan päätuotteille. Osastoissa on nykyaikainen tekniikka lannoitus-, kastelu-, valotus- ym. laitteineen, joten tuotantoa on ympäri vuoden. Ensimmäisessä osastossa kasvatamme leikkoruusua korotetuilla viljelypedeillä kivivillaan istutettuna. Viljelyssä on 16 eri ruusulajiketta. Toisessa osastossa kasvatamme ajankohtaisia ruukkukasveja viljelypöydillä. Kukkatuotanto markkinoidaan pääosin Mikkelin talousalueen jälleenmyyjille, lisäksi mm. kesäkukkien tuotannosta on sopimuksia lähikuntien tarpeisiin. Kolmas osasto on varattu kasvihuonevihanneksille. Pääkasvina on tomaatti, jota kasvatamme niin ikään ympäri vuoden valotettuna. Pienessä määrin kasvatamme myös paprikaa. Koulutilan puutarhan tomaatti on suosittu lähiruokatuote Mikkelin vähittäiskaupassa. Kasvihuoneiden vanhempaan osaan kuuluvat pakkaamorakennus ja sen yhteydessä kasvihuone, jossa toteutetaan sipulikukkien kasvatukset myyntikuntoon, ryhmäkasvien viljelyä sekä taimikasvatuksia. Toinen vanhemmasta osasta käyttöön jätetty huone sisältää kokoelman viherkasveja, joten opiskelijat pääsevät puutarhassamme tutustumaan myös erilaisiin vihersisustuksen kasveihin. 

Taimisto

Koulutilan taimiston käytössä on yksi muovihuone, jossa osa avomaan koristekasveista kasvatetaan ja se on ollut myös puistoon istutettavien kesäkukkien kasvatushuoneena. Taimiston muita osia ovat varasto- ja työhalli, varjokatos ja astiataimien kasvatusalue. Kasvivalikoimaan kuuluvat perennat, koristepuut ja –pensaat sekä marjapensaiden ja omenapuiden taimet, jotka kaikki tuotetaan astiataimina, mikä helpottaa sekä taimien kasvattamista että myyntiä. Astiataimet soveltuvat istutettavaksi keväästä syysmyöhään, joten myös myyntiä taimistostamme on sulan maan aikana aina taimistomme ollessa avoinna. Tärkeä ajankohta taimiston markkinoinnissa on Otavan kevätpäivät, joka on perinteisesti vuoden myynnin selkeä huippukohta.

Avomaan vihannekset, marjat ja hedelmät

Koulutilan puutarhassa on runsaan hehtaarin alalla opetuksen tarpeisiin mitoitettua avomaan puutarhaviljelyä, jota toteutetaan luomuna. Marjanviljelyssä on mukana tärkeimpiä  marjalajejamme ja omenatarhassamme kasvatamme alueella menestyviä omenalajikkeita. Pienehköllä alalla kasvatamme avomaalla myös useita vihanneslajeja.

Puisto

Koulutilan noin kymmenen hehtaarin laajuiset hoidetut puistoalueet sijaitsevat keskeisesti koulutilan rakennusten ympärillä. Puiston koristekasvivalikoima on laaja sisältäen jopa viisisataa eri kasvilajia. Alueella on erityyppisiä kohteita kuten arvokasta kulttuuriperintöä edustava  kuuluisa valkoinen talo ja siihen liittyvä juhlapuisto – tai toisaalta erillinen perennojen ja kesäkukkien näytemaa-alue, jossa kasviuutuudetkin tulevat tutuksi kasviopiskelussa.

Yhteystiedot:

Otavan koulutilan toimintayksikkö

Käyntiosoite: Koulutilantie 12, 50670 Otava

Kasvihuoneet: puh. 044 711 5628

Taimisto: puh. 044 711 5623

Osaajia jotka menestyvät  In English
Ruokalistat
Hae aikuiskoulutukseen
P:mäen opiskelijoille
Etelä-Savon ammattiopisto
PL 304
FI 50101 MIKKELI
vaihde: (015) 221 5111
etunimi.sukunimi@esedu.fi
www.esedu.fi

Sivukartta Yhteystiedot Toimipisteet Henkilöhaku Sisältöhaku