Lempiruokaviikolla syödään esedulaisten toiveruokia

12.10.2017

Ehdotuksia lokakuun lempiruokaviikolle tehtiin useita kymmeniä. Perinteiset suositut ruoat jyräsivät äänestyksessä. Esedulaisten unelmien ruokalista toteutetaan Esedun opiskelijaravintoloissa viikolla 42.

Ruokapalveluesimies Sari Knuutinen kertoo, että esedulaisten toiveet olivat hyvin samanlaisia kuin viimeksikin pidetyllä lempiruokaviikolla. Eniten toivottiin pyttipannua, uunilohta ja tortilloja. Suosittuja ehdotuksia olivat myös uunimakkara, pinaattikeitto ja uunibroileri.
”Ruokatoiveissa oli myös ehdotettu esimerkiksi karjalanpaistia ja poronkäristystä, jotka tulevatkin olemaan meidän ruokalistalla ennen lukuvuoden loppua. Myös jälkiruokatoiveita oli tänä vuonna ehdotusten seassa. Eniten jälkiruoaksi toivottiin marjoja ja kinuskikastiketta, jotka ovat ruokalistalla viikolla 41 perjantaina.”

Ehdotusten lisäksi esedulaiset antoivat myös ideoita ja toiveita kuinka ruokahetkeä Esedun ruokaloissa voisi parantaa.
”Pyrimme lempiruokatoiveiden lisäksi myös toteuttamaan muita toiveita. Esimerkiksi lämpimiä kasviksia oli toivottu useaan otteeseen, joten tulemme lisäämään niitä valikoimaamme.”

Esedun ruokapalvelut kiittää kaikkia ruokatoiveen lähettäneitä.

Ruokalista lempiruokaviikolla 16.-19.10.2017:

  • maanantai: pyttipannu
  • tiistai: uunibroileri, riisi ja currykastike
  • keskiviikko: paistettua lohta ja kerma- tai paistetut perunat
  • torstai: tortillat (jauhelihatäyte)

    + kasvis- ja keittovaihtoehdot

Teksti ja kuva: Marika Auvinen