Otavan kivipaja Otavan koulutilan tiloissa
Otavan kivipaja, Kansalaisopisto ja Etelä-Savon ammattiopisto tekevät arvokasta yhteistyötä Otavan koulutilan tiloissa Otavassa. Otavan kivipaja joutui siirtymään pois entisistä tiloista Otavan keskustasta ja tämän siirron myötä paja muutti Otavan koulutilan tiloihin. Tilat ovat erinomainen paikka yhdistää eri toimijoiden työtä.
Kivipaja pitää kansalaisopiston kivenhionnan peruskursseja ja kovien materiaalien muotoilukursseja. Muotoilukursseilla kiveen voidaan yhdistää joko metallia, puuta tai lasia. Ensi keväänä on luvassa Etelä-Savon ammattiopiston opiskelijoille vapaavalintaisia kursseja. Ajatuksena on mm. työstää koulutilan kevätpäivien japanilaistyyppiseen puutarhaan erialisia tuotoksia. Kivipaja on myös koulutilan asuntolassa asuvien käytössä.
Kansalaisopisto maksaa tiloista vuokraa ja Otavan kivikerho antaa koneet ja laitteet toimijoiden käyttöön. Tarpeen mukaan kivipaja voi hyödyntää samassa rakennuksessa sijaitsevaa teorialuokkaa, metallipajaa sekä tarvittaessa myös puuntyöstö puusalissa on mahdollista. Näin kivipaja pystyy suunnittelemaan ja toteuttamaan kivikursseja erilaisten harraste-, työ- ja kuntoutusyhteisöjen kanssa. Lisäksi pajassa toimii kivikerho, jonka jäseneksi pääsee hallitsemalla kivenhionnan perustaidot. Kivikerhossa on mahdollisuus opetella myös hopean työstöä.
Paja on aktiivisesti mukana yhteistyössä, kun tarvitaan kiven työstöön liittyvää opetuksellista ja ohjauksellista apua.


In English
