[ Klikkaa sisällysluetteloon ]
 
     Puhelinluettelo
 
Esedu on Facebookissakin!
 
Tykkää
 
kopase.fi - Etelä-Savon aikuiskoulutuksen verkkopalvelu
 
Pelaa ESEDU-visaa!
 
Document Actions

Pieksämäki Race onnistui erinomaisesti

Pieksämäki Race –tapahtuma keräsi opiskelijat Pieksämäen torille Pelkokerroin teemalla. Tapahtuma oli yksi ”Mun juttu” –hankkeen onnistuneita tuotoksia.

Pieksämäki Race onnistui erinomaisesti

Voittajajoukkue The Bees

Keskiviikkona 5.5.2010 oli Pieksämäen torilla säpinää. Yli kolmekymmentä opiskelijajoukkuetta kisailivat mielikuvituksellisissa asuissaan Pieksämäki Race tapahtuman rasteilla. Tapahtuman teema oli tänä vuonna "Pelkokerroin".

Yläkoulujen sekä toisen asteen oppilaitosten oppilaat saivat testata omaa rohkeuttaan muun muassa kiipeämällä Jaakobin tikkaita taivaisiin tai vapauttamalla itsenä kahleista. Esedun pisteellä sai testata omia makuhermojaan syömällä sian aivoja ja porsaan silmiä. Myös yleisö pääsi menoon mukaan testaamalla Sumo-painia oikeissa kilpailuasuissa.

Auringon paistaessa keväisen lämpimästi ja radio NRJ:n Aamupoikien vauhdittamana kisa oli erinomainen esimerkki nuorten itsensä järjestämästä onnistuneesta tapahtumasta. Tapahtuman suunnittelu oli osa "Mun juttu"-opintoja. Kolmen eri oppilaitoksen oppilaat osallistuivat yhteistoiminta-ajoilla tapahtuman suunnitteluun jo syksystä lähtien ja kurssi huipentui tilaisuuteen, joka oli nuorten näköinen.

Pieksämäki Race oli Koulutuskeskus Agricolan järjestämä ja oppilasedustajat tulivat Partaharjun Opistolta sekä Esedun Pieksämäen yksiköstä. Myös lukio ja Bovallius osallistuivat tapahtumaan omilla rastipisteillään sekä joukkueillaan.

Ykköspalkinnon kisassa pokkasi yhdistelmäjoukkue Esedulta ja Agricolasta nimeltään the Bees. Voitosta heille irtosi palkintona vesijettiajelut Kallavedellä kesän 2010 aikana.

The Bees -voittajajoukkueessa suurin pörriäinen oli Esedun logistiikan opiskelija Niko Liljalahti ja muut pörriäiset olivat Koulutuskeskus Agricolan lähihoitajaopiskelijat Teemu Tiihonen, Janniina Kauppinen, Hanne-Mari Oksanen sekä Eveliina Kelottijärvi.

Teksti ja kuva: Tuula Lindholm

Osaajia jotka menestyvät  In English
Ruokalistat
Hae aikuiskoulutukseen
P:mäen opiskelijoille
Etelä-Savon ammattiopisto
PL 304
FI 50101 MIKKELI
vaihde: (015) 221 5111
etunimi.sukunimi@esedu.fi
www.esedu.fi

Sivukartta Yhteystiedot Toimipisteet Henkilöhaku Sisältöhaku