Simulaattoreilla lisää oppia
Metsäkoulutuksen toimintayksikössä järjestettiin POVERI-hankkeen isännöimänä ”Simulaattorit taitojen oppimisessa” –seminaari toukokuun lopussa. Seminaarissa tutustuttiin simuloinnin mahdollisuuksiin taitojen oppimisessa ja kuultiin kokemuksia simulaattoreiden käytöstä eri koulutusaloilta.
Seminaaripäivässä oli mukana toimijoita ympäri Suomea. Mukana olivat niin POVERI-hankkeen ohjausryhmän jäseniä, rahoittajien edustajia, keskeisten sidosryhmien ja kumppanien edustajia, Trans-Edu verkostojen edustajia sekä Simu-tiimiläiset laajennetussa kokoonpanossa.
POVERI-hankkeen tavoitteena on simulaatiopedagogiikan kehittäminen,
käyttö ja hyödyntäminen. Uusilla opetus- ja oppimismenetelmillä
pyritään vaikuttamaan koulutuksen tasoon sekä houkuttelevuuteen.
Kustannustehokas ja ympäristöystävällinen koulutus sekä verkostomainen
yhteistyö auttaa toimijoita limittämään toimintaansa keskenään.
Kehittämistyössä yhdistyy kaksi hanketta, rekkasimulaattorihankeen
(EAKR-rahoitteinen) kautta hankitaan laite ja POVERI-hankkeen
(ESR-rahoitteinen) avulla hoidetaan koulutus ja kehittämistyö. Mukana
ovat Itä-Suomen koulutuksen järjestäjät; Etelä-Savon Koulutus Oy
(hankkeen hallinnoija), Itä-Savon-, Pohjais-Karjalan-, Savon- ja
Ylä-Savon koulutuskuntayhtymät kumppaneina sekä seudulliset Trans-Edu
verkostot, jotka muodostuvat alan yrityksistä.
Simulaatiokoulutus ei ole täysin uusi ilmiö opetuspuolella, mutta
tutkimusta siitä löytyy vähän. Alueella kuljetaan kokeilun ja
kokemusten keräämisen tiellä. Tällä hetkellä nuoret ottavat
simulaatiotekniikat nopeammin haltuun kuin keski-ikäiset, sillä
simulointi on lähellä nuorten pelaamia pelejä. Taitaja-kisoissa Oulussa
nuoria oli jonossa tulossa kokeilemaan sekä metsä- että autopuolen
simulaattoreita. Uutena mukana ollut hitsaussimulaattori houkutteli
kiitettävästi myös tyttöjä kokeilemaan. Tulevana vuonna Kuopiossa
olevissa Taitaja-kisoissa on toiveena, että ainakin yksi kuljetusalan
tehtävä tehtäisiin uudessa rekkasimulaattorissa.
Simuloinnin etuja ovat mm. turvallisuus, harjoitusten
toistomahdollisuus ja mahdollisuus oppia omista virheistä suorituksen
tallentumisen ja jälkikäteisen läpikäynnin vuoksi. Mitä kustannuksiin
tulee, niin simulointi on usein halvempaa kuin autenttinen tilanne, ei
kuitenkaan aina.
Seminaarista jäi päälimmäisenä mieleen kaksi asiaa. Ensimmäinen oli se,
että kaikista meistä ei ole simulaatiokouluttajiksi. Esimerkiksi
ajoneuvosimulaattorissa simulaatio-ohjaajan rooli on huomattavasti
vaativampi kuin normaaliajoneuvossa. Suoritus on lyhyt, täsmätyyppinen
ja palaute tulee antaa välittömästi suorituksen jälkeen. Toisena jäi
mieleen paras tapa pilata oppijan simulaatiokokemus aiheuttamalla
ensimmäisenä aamuna pahoinvointi. Pahoinvointikokemus saattaa tehdä
simulaatiharjoittelusta myöhemmin mahdottoman. Onneksi kuitenkin
pahoinvointiin voidaan vaikuttaa mm. siedätyshoidolla.
POVER-hanke jatkuu vuoden 2012 loppuun saakka ja tänä aikana on
tarkoitus juurruttaa toimivat käytännöt simulaattoreiden
hyödyntämisessä niin, että kaikki osapuolet hyötyvät. Yritykset saavat
hyvin koulutuettua työntekijöitä ja oppilaitokset tasokasta
koulutusta.
Teksti ja kuva: Tuija Jaakkola

In English
