Esedulainen esittäytyy: Piritta Malkavaara

Esedulainen esittäytyy: Piritta Malkavaara

Esittelyvuoroon uusi työntekijämme, Piritta Malkavaara. Piritta toimii projektiasiantuntijana Uusille urille -hankkeessa.

Kuka olet?

Olen Piritta Malkavaara, yhteisöpedagogi ja töissä projektiasiantuntijana Uusille urille-projektissa

Mitä työtehtäviisi Esedulla kuuluu? Missä toimipisteessä työskentelet?

Projektin päätavoitteena on edistää eteläsavolaisten nuorten koulutukseen ja työelämään kiinnittymistä ja sitä kautta vahvistaa heidän asemiaan työmarkkinoilla ja yhteiskunnassa. Minut löytää vaihtelevasti Otavankadulta, Kinnarista ja Salosaaresta, fokus on ensisijaisesti nuorten kanssa kasvokkain tapahtuvassa työssä.

Miten päädyit töihin Esedulle?

Olen työskennellyt aina nuorten parissa ja tottakai tällainen työ nuorten oman elämän aitiopaikalla oli kiinnostava. Esedu on hyvä ja lämminhenkinen työnantaja, joten tuntui mukavalta hypätä joukkoon mukaan.

Kerro hieman lisää itsestäsi. Mitä tykkäät tehdä vapaa-ajalla?

Vapaa-aika kuluu pitkälti perheen parissa maaseutuasumisen moninaisten touhujen parissa. Lisäksi harrastan aktiivisesti askellajiratsastusta omalla islanninhevosellani.

Kerro hyvä vitsi. 🙂

Miksi ruotsalaisilla on reikä sukassa? – Jotta he saisivat sukan jalkaan!

Mikä sinusta tulee isona?

En todellakaan tiedä! Ehkä ratsastusvaellusopas Islannin ylämaille!

Kuva: Tuomo Räsänen

marikaauvinen
Jaa sivu