Esedulainen esittäytyy: Terttu Pulkkinen

Esedulainen esittäytyy: Terttu Pulkkinen

Kuka olet?

Terttu Pulkkinen

Mitä tehtäviisi Esedulla kuuluu?

Olen puolet työajastani opetuksessa, opettaen lähinnä toisen vuoden kokkiopiskelijoita ja olen saanut opetettavakseni myös yto-opinnoista raca18A:lle yhteiskunnassa ja kansalaisena toimiminen.Toisen puolen työajastani teen ruokapalvelupäällikön tehtäviä. Työhuoneeni on Otavankatu 4:ssä, mutta toimipisteitä on Pieksämäellä, Salosaaressa, Kinnarissa, Raviradantiellä ja Otavankadulla.

Miten päädyit Esedulle?

Esedulle tulin töihin, kun kysyttiin! Valmistuttuani Jyväskylän AJO:sta ammatinopettajaksi keväällä 1989, jäin saman tien äitiyslomalle. Kevättalvella 1990 Vuokko Parkkola soitti minulle, että laita lapsi hoitoon ja tule töihin silloiseen Maoliin eli Mikkelin ammattioppilaitokseen. Sillä tielläni olen edelleen.Esedun täytyy olla hyvä työpaikka, kun olen täällä lähes 30 vuotta ollut töissä. Opiskelijat ovat tämän työn paras puoli. Olen myös saanut tehdä haasteellisia työtehtäviä monipuolisesti.

Kerro hieman lisää itsestäsi.

Näin kypsillä kymmenillä ei ole juurikaan kiinnostavia juttuja itsestä kerrottavana. Harrastukset ja vapaa-aika ovat saaneet toisenlaisen merkityksen, kun tein elämäntapamuutoksen muutama vuosi sitten. Luovuin mm. autosta, ajan työmatkat pyörällä niin kauan kuin pyöräilykelejä riittää. Päivittäin työmatkapyöräilyä tulee 30 – 45 kilometriä, riippuen mitä reittiä ajelen. Tyttären heppayritys pihapiirissä täyttää muun vapaa-ajan toiminnan.

Piristä työkavereiden päivää ja kerro hyvä vitsi. 🙂

En tiedä hyvästä vitsistä, mutta vitsi kumminkin…
Mies unohti hääpäivän. Hääpäiväiltana vaimo suuttui, mies yritti lepytellä puolisoaan ja sanoi, että hankkii vaimolle minkä tahansa hääpäivälahjan huomiseen mennessä.
Vaimo vastasi, että ”haluan oven eteen jotain, mikä on punainen ja viidessä sekunnissa 0-100 kiihtyvä”. Seuraavana päivänä oven edessä oli punainen henkilövaaka. 🙂

marikaauvinen
Jaa sivu