Kohti vuotta 2021

18.12.2020

Kohti vuotta 2021

Kulunut vuosi 2020 on ollut poikkeuksellinen meille kaikille koronapandemian vuoksi. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä ehdimme pitää haja-asutusalueilla ReissuEllu PopUp -tapahtumia, mutta maaliskuun puolen välin jälkeen jouduimme perumaan kaikki tapahtumat ja tilaisuudet. Hankehenkilöstö siirtyi etätöihin, toimintoja keskitettiin koronapandemian ehkäisyyn ja yritysten toimintojen tukemiseen.

Koronapandemia viivästytti myös terveys- ja hyvinvointiauto ReissuEllun valmistumista, mutta poikkeusolosuhteista huolimatta ReissuEllu pääsi ns. neitsytmatkalleen lokakuun alussa. Muuttuneesta koronatilanteesta huolimatta pystyimme tarjoamaan ReissuEllun palveluita kylille, vaikkakin alueen leviämis- ja kiihtymisvaiheeseen siirtynyt koronatilanne keskeytti ReissuEllu liikennöinnin marraskuun puolen välin tietämillä ja loppuvuoden osalta.

Asiakkaat ovat ottaneet ReissuEllun myönteisesti vastaan kylillä ja iloinen puheensorina kyläläisten kesken on ollut mukavaa kuultavaa näin poikkeusolojen keskellä. Haluamme lämpimästi kiittää teitä kaikkia asiakkaita, kylien yhteyshenkilöitä ja kylien aktiiveja, on ilo työskennellä teidän kanssanne. Kiitos!

Näin joulun alla käännämme katseemme jo tulevaan uuteen vuoteen 2021. Toivomme, että uusi vuosi mahdollistaa paluun tavalliseen elämään ja yhteisiin tapaamisiin. Tavoitteissamme on, että terveys- ja hyvinvointiauto ReissuEllun liikennöinti jatkuu 11.1.2021. Seuraamme aktiivisesti koronatilanteen kehittymistä ja noudatamme viranomaisten rajoitustoimenpiteitä ja suosituksia. Mikäli muutoksia tai peruuntumisia aikatauluihin on tulossa, informoimme niistä kylien yhteyshenkilöitä mahdollisimman pikaisesti.

Toivotamme kaikille asiakkaille, yhteistyökumppaneille ja ReissuEllu -hankettamme seuraaville Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!

Lisätietoja:

Teija Räihä, Projektipäällikkö, Esedu, teija.raiha@esedu.fi,+358 44 7115826
Sointu Pajunen, Hankekoordinaattori, Essote, sointu.pajunen@essote.fi
Kirsi Mättölä, Yrityskehittäjä, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy, kirsi.mattola@mikseimikkeli.fi

http://www.esedu.fi/hanke/reissuellu

Teija Räihä
Jaa sivu