Leipuri-kondiittorit Pariisissa

Leipuri-kondiittorit Pariisissa

Aloimme suunnitella matkaa Pariisiin jo talvella 2017. Syksyllä 2017 nuoret perustivat Pulla & Pätäkkä NY-yrityksen, jolla matkakuluja katettiin. Matka oli opiskelijoille omakustanteinen. Nuoret saivat hyvin syksyn aikana kerättyä rahaa, ja matkakustannukset maksettiin yrityksen tililtä. Mukaan matkaan innostui lähtemään myös kymmenen aikuisopiskelijaa, ja hekin keräsivät rahaa erilaisilla myyjäisillä.

Mukana oli kaiken kaikkiaan 21 leipuri-kondiittoriopiskelijaa, aikuisia ja nuoria. Osa matkalla olleista oli ensimmäistä kertaa lentokoneessa. ”Huikeeta!”, kuului jännityksen keskeltä.

Lähdimme perjantaiaamuna MIkkelistä aikaisin kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Olimme Pariisissa viikonlopun yli, ja palasimme maanantai yönä Mikkeliin väsyneinä, mutta montaa mahtavaa kokemusta rikkaimpina.

Reissu oli niin sanottu messumatka. Kävimme leipomoalan Europain -messuilla, jotka järjestetään joka toinen vuosi. Messut kokoavat yhteensä 63 000 vierailijaa 137 maasta. Harmiksemme totesimme, että näytteilleasettajien määrä on laskenut ja tippunut puoleen vuoden 2014 jälkeen, jolloin leipuriopiskelijat viimeksi messuilla kävivät. Näytteilleasettajia tänä vuonna oli siis 462. Pohdimme mitä tämä merkitsee meidän ammattilaisten näkökulmasta.

Perinteisten messujen esittelijät, kuten raaka-aineiden ja pientarvikkeiden valmistajien, osastot puuttuivat kokonaan, eikä myytävää pienvälineistöä löytynyt messunalueelta kuten edelliskerralla. Tämä ihmetytti meitä, koska viestinnän mukaan messut järjestetään Pariisissa samanaikaisesti makeis- ja konditoria-alan Intersuc-messujen kanssa.

Matka meni suunnitelman mukaisesti, olemme hyvin ylpeitä ja onnellisia reippaista ja mukavista alan tulevaisuuden tekijöistä.

Opiskelijat tutustuivat messuihin annettujen tehtävien kanssa. Messujen aikana sekä aikuiset että nuoret alan ammattilaiset kilpailivat kovatasoisissa kilpailuissa. Aikuisopiskelija Marika Kojon mielestä oli mukavaa nähdä huippujen taidonnäytteitä.

Tutustuimme matkan aikana myös paikallisiin nähtävyyksiin, kuten Eiffelin-torniin, Champs-Elysèes Riemukaareen, Notre-Damen katedraaliin ja Louvren taidemuseoon. Onnea oli matkassa, kun paikan päällä kuulimme, että joka kuun ensimmäinen sunnuntai on ilmainen nähtävyyksiin. Eli opiskelijabudjetilla pääsimme kaikkiin tutustumiskohteisiin ilmaiseksi. Vinkki Pariisiin matkaaville! 🙂

Käytimme Pariisissa kulkemiseen paikallisia julkisia yhteyksiä ja osalle metrolla liikkuminen oli myös uutta. Shoppailulta emme välttyneet, onneksemme lähellä oli iso ostoskeskus. Sää ei meitä oikein suosinut. Ilma oli nimittäin kolea ja tuulinen.

Opiskelijoilta on kuulunut paljon kiitosta matkasta, rahat eivät siis menneet todellakaan hukkaan. Opiskelija Venla Hurskainen kertoi matkan olleen mukava ja hyvä kokemus, jossa oppi paljon itsestä sekä muista. Me opettajat (ja myös opiskelijat) olemme matkan jäljiltä tietysti väsyneitä, mutta iloisia. Matka meni suunnitelman mukaisesti, olemme hyvin ylpeitä ja onnellisia reippaista ja mukavista alan tulevaisuuden tekijöistä.

Teksti ja kuvat: opettaja Jonna Suhonen

marikaauvinen
Jaa sivu