Mukana suomen tunneilla välimatkasta huolimatta

3.1.2019

Mukana suomen tunneilla välimatkasta huolimatta

Keväällä 2018 starttasimme aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen Mikkelin lisäksi myös Pieksämäen toimipisteessä. Kotoutumiskoulutuksessa lähiopetus ja vuorovaikutus ovat suuressa roolissa, vaikka verkko-opiskelu onkin rantautumassa lähiopetuksen rinnalle. Uuden paikkakunnan ja ryhmän äärellä tarjoutui mahdollisuus päästä uuden äärelle myös perinteisen lähiopetuksen ja verkon mahdollisuuksien yhdistämisessä. Oli aika kokeilla, miten opiskelija pääsisi lähiopetusryhmän mukaan Montenegrosta Skypen välityksellä. Lue alta Nadian kokemuksia opiskelustaan!

Moi! Minun nimeni on Nadia, olen kuvanveistäjä. Tulin Pieksämäelle Pietarista, Venäjältä noin 7 vuotta sitten. Neljä vuotta sitten olin suomen kielen kurssilla, mutta valitettavasti en oppinut puhumaan suomea. Minun äidinkieli on venäjä ja puhumme perheessä venäjää. Meillä ei ole paljon suomalaisia kavereita vielä ja tavallisesti teen minun työtä yksin, joten minulla ei paljon mahdollisuuksia puhua suomea.

Viime keväänä minut kutsuttiin kielikurssille Eseduun, ja kyllä, tulin mielelläni opiskelemaan. Meillä oli tosi hyvä ryhmä, ihmiset tulivat 12 eri maasta. Ensimmäisen kuukauden aikana kaikki tutustuivat ja yrittivät muistaa muiden opiskelijoiden nimet, mutta pelkäsivät puhua suomea. Meidän opettajat tekivät paljon töitä, että me aloitimme puhua rohkeasti. Suomen opiskelu Esedussa on erilaista kuin aikaisemmin kurssilla. Ryhmässä oli opiskelijoita, jotka osasivat kirjoittaa, lukea ja puhua suomea vähän. Kuukauden päästä opiskelijat aloittivat kommunikoida vain suomeksi!!!

Kesken kurssin minun täytyi mennä eri maahan työn takia. Minulla oli iso kysymys, voisinko jatkaa suomen opiskelemista, vai en. Minun opettajat ymmärsivät ja sanoivat, että voimme yrittää etäopiskelua. Mikrotuki Mikko Toivola auttoi asentamaan etäopiskeluohjelmia tietokoneelleni (esim. Skype for Business ja muut O365-ohjelmat). Sen jälkeen oli tarpeen tarkistaa, miten nämä ohjelmat toimivat verkossa, miten ne synkronoidaan, miten mikrofonit ja kuulokkeet toimivat. Kun kaikki suositukset ja ohjeet saatiin, minä menin matkalle. Oli tosi hauskaa, että pidin yhteyttä minun koulun ystävien kanssa. Kun netti katkesi, käytimme kuvia ja tekstailimme Whatsupissa. Oli mahtavaa, että olimme eri maassa mutta samaan aikaan teimme tehtäviä, juttelimme ja nauroimme yhdessä. Kuuntelin opettajaa ja seurasin asioita tietokoneen näytöltä. Joskus meillä oli vähän vaikeuksia, kun en voinut nähdä opettajaa. Koska kuulin vain äänen, oli ymmärtäminen vaikeampaa. Välillä tein tietokoneella tehtäviä, jotka olin saanut opettajalta.

Haluaisin sanoa minun opettajille Oilille ja Natalialle paljon kiitoksia, että he antoivat sen mahdollisuuden minulle ja toivon, että minun kokemus voisi myöhemmin auttaa opiskelijoita, jotka eivät voi olla läsnä.

 

Teksti: Nadia Zubareva ja Oili Jäppinen, kuva Oili Jäppinen

Tutustu Nadian teoksiin hänen verkkosivuillaan!

 

 

Oili Jappinen
Jaa sivu