Uutiskirje 4/2020

21.8.2020

Uutiskirje 4/2020

Tämä on vuorossaan neljäs ReissuEllu – Hyvinvointia kehittävä liikkuva oppimisympäristö -hankkeen uutiskirje.

Erilainen kesä 2020

 

Kesä 2020 oli erilainen kuin alunperin kuviteltiin, mutta se oli silti ihana Suomen kesä. Mitä muuta kesästä jäi mieleen kuin koronaepidemia? Aurinkoiset kesäpäivät, yöttömät yöt, marjametsät ja tummenevat illat. Kesää on vielä jäljellä, mutta elämme kuitenkin vahvasti niitä aikoja, kun mieli on jo syksyssä.

Koronatilanne on Etelä-Savon alueella tällä hetkellä rauhallinen. Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelut, Essote, on antanut 14.8.2020 alueellisen suosituksen kasvomaskin käytöstä. Muistetaan turvavälit ja hyvä käsihygienia. Mikäli epäilet koronavirustartuntaa, soita 116 117, saat ohjeet, miten toimia.

ReissuEllu -hankkeen toiminnan suunnittelu on koronatilanteesta huolimatta edennyt suunnitelmien mukaisesti. ReissuEllu -auton sisustusvarustelua rakennetaan parhaillaan Tamlans Oy:n toimesta Tampereella. Hankkeen investointiosioon liittyviä kone- ja laitehankintoja on tehty pitkin kesää ja niitä tullaan hankkimaan vielä lisää syksyn aikana.

Tavoitteissamme on, että pääsisimme ReissuEllu -autolla liikenteeseen lokakuun aikana. Seuraamme kuitenkin hallituksen ja viranomaisten ohjeistuksia koronatilanteesta. Varmistuneet pysähdyspaikat ovat katsottavissa osoitteessa: www.esedu.fi/hanke/reissuellu Aikataulut pysähdyspaikkojen suhteen tulemme julkaisemaan lähempänä auton liikkeelle lähtemisen ajankohtaa.

Jatkamme ReissuEllu -hankkeessa keväällä hyviksi havaittujen webinaarien toteuttamisesta koko hankkeen ajan. Tulevien webinaarien aiheet ja ajankohdat löytyvät osoitteesta: www.esedu.fi/tapahtuma Webinaarit ovat maksuttomia ja kaikki aiheesta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan webinaareihin.

Aurinkoista syksyä! Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme!

Yhteystiedot:

Teija Räihä, Projektipäällikkö, Esedu, teija.raiha@esedu.fi,+358 44 7115826
Sointu Pajunen, Hankekoordinaattori, Essote, sointu.pajunen@essote.fi
Kirsi Mättölä, Yrityskehittäjä, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy, kirsi.mattola@mikseimikkeli.fi

Teija Räihä
Jaa sivu