UTK

UUTTA TYÖTÄ JA OSAAMISTA KIERTOTALOUDESTA

1.3.2019 - 31.7.2021

Kohderyhmä

Välitön kohderyhmä:
Esedun ja XAMKin opettajat
mukana olevien organisaatioiden henkilöstö
kiertotalousosaamista kehittävien yritysten henkilöstö
Toimintakeskuksen valmentautujat

Välillinen kohderyhmä:
Esedun ja XAMKin opiskelijat
hankkeen muut sidosryhmät

 

Tavoitteet

Uutta työtä ja osaamista kiertotaloudessa-hanke edistää kiertotalousperiaatteiden jalkautumista Etelä-Savoon. Kiertotalousajattelun omaksumisessa tarvitaan monien alojen ammattilaisia ja yhteistyötä yhteiskunnan eri sektoreiden välillä. Hankkeeseen on koottu oppilaitosten ja kiertotalouden asiantuntijaorganisaatioiden verkosto.

Oppilaitoksissa keskitytään opetushenkilöstön osaamistason nostamiseen ja tätä kautta tuomaan opetussuunnitelmiin kiertotalouden periaatteet, jotta oppilaitoksista valmistuvat opiskelijat hallitsevat kiertotalousnäkökulman omassa ammatissaan. Esedun kiertotalousopetus liitetään myös yrityskasvatukseen ja yrittäjäakatemiatoimintaan.

Mikkelin Toimintakeskuksen tavoitteena on nostaa henkilöstön osaamistasoa. Lisäksi sen tavoitteisiin kuuluu yleinen kiertotaloustietoisuuden lisääminen ja kuluttajaneuvonta.

Toimenpiteet

Toimenpiteet jakautuvat kolmeen kokonaisuuteen:

  1. Kiertotalouskoulutukset ja työpajat Esedussa, Xamkissa ja Toimintakeskuksessa. Työelämälle järjestetään info- ja koulutustilaisuuksia.
  2. Uudet oppimisympäristöt kiertotalouden palveluliiketoiminnoissa: pilottina käytetään Metsäsairilan lajittelukeskusta.
  3. Organisaatiokohtaiset kehittämisprojektit:
    Esedussa Ilona-ravintola konseptoidaan kestävän kehityksen toimintaperiaatteiden makaan toimivaksi kokonaisuudeksi.
    Xamkissa konseptoidaan XXXX
    Toimintakeskuksen toimintaa kehitetään mm. liiketoiminnallisessa osaamisessa, tuotesuunnittelussa, kuluttajaneuvonnassa ja purkutöissä.

UTK 1.3.2019 - 31.7.2021

Toteuttajat

Etelä-Savon Koulutus Oy, Mikkelin Toimintakeskus ry ja XAMK – Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Oy

Budjetti

607 468€, josta Esedun osuus 300 335€. Hanketta rahoittaa Etelä-Savon ELY-keskus, Euroopan sosiaalirahasto.

Jaa sivu