Kansainvälisyys

Logo Erasmus+ Programme

Opiskelijoidemme ja henkilöstömme ulkomaanvaihtoja rahoittaa Euroopan Unionin Erasmus+ -ohjelma.

Finvet.fi

Esedu kuuluu Akkuna Venäjälle -verkostoon. Toiminnan kautta on mahdollista tutustua venäjän kieleen ja venäläiseen kulttuuriin kotimaassa tai lähteä vaikkapa opintomatkalle, vaihtoon tai kilpailumatkalle Venäjälle. Lisätietoja Noora Juutilta noora.juuti@esedu.fi, 040-725 5171

FinVet-logo

Vaihtojaksojemme toteutetaan Euroopan Unionin Erasmus+-rahoituksella. Juhlimme tätä 15.-17. lokakuuta vietettävillä ErasmusDays -päivillä. Tulossa on ainakin valokuvanäyttely ja valokuvia infotelkkareihin viime keväänä vaihdossa olleilta opiskelijoilta. Lisäksi pääset testaamaan tietojasi Seppo-pelissä, jossa parhaat palkitaan!

Korona-tilanne vaikuttaa kv-vaihtoihin

Tammikuun haussa hyväksytyt vaihtojaksot pyritään toteuttamaan lukuvuonna 2020-2021. . Elokuussa ulkomaiset yhteistyöoppilaitoksemme ovat pääosin lomalla, joten tiedotamme tarkemmin, kunhan tilanne selkiytyy. Tällä hetkellä koulussa on matkustuskielto ulkomaille, joten ainakaan syys-lokakuussa vaihto ei ole mahdollinen. Loppusyksyn vaihtojen tilanne riippuu täysin Euroopan koronatilanteesta. Olethan yhteydessä kv-toimistoon, jos sinut on valittu vaihtoon, mutta et halua tai voi lähteä syystä tai toisesta.

Lukuvuoden 2020-2021 haku ulkomaan kv-vaihtoihin järjestetään todennäköisesti tammi-helmikuussa. Tiedotamme tarkemmin hakuajasta myöhemmin.

Maailma on avoin sinulle!

Kansainvälistymisen mukanaan tuomat taidot ovat yhä suuremmassa roolissa myös kotimaan työympäristöissä ja ovat osa työelämän vaatimia ominaisuuksia. Tarjoamme sinulle monia loistavia mahdollisuuksia kansainvälistymiseen opintojesi aikana.

Voit hankkia kansainvälistä osaamista osana omia opintojasi joko kansainvälistymällä kotimaassa tai lähtemällä ulkomaanvaihtoon. Voit osallistua kieli- ja kulttuuriopintoihin tai vaikkapa toimia ulkomaisen vaihto-opiskelijan tutor-opiskelijana. Kokemus työkulttuurista ja –tavoista ulkomailla antaa valmiuksia toimia monikulttuurisessa työympäristössä sekä menestyä kansainvälistyvillä työmarkkinoilla. Työskentely ulkomailla täydentää ammatillista osaamistasi ja on osa opintojasi.

Kansainvälisyysvastaavina toimivat opettajat (kv-vastaavat) tiedottavat opiskelijoita näistä mahdollisuuksista ja neuvovat kaikissa käytännön asioissa. Ota siis yhteyttä oman alasi kv-vastaavaan (yhteystiedot sivun alla). Voit kysyä neuvoa myös omalta opettajaltasi.

Esedun tarjoamien mahdollisuuksien lisäksi hyödynnä myös:

Ota yhteyttä

Otavankatu 4, Mikkeli

Hapi Väärä
puh. 044 711 5919
hapi.vaara@esedu.fi
(ma-to, toimistolla ma-ke, to etänä)

Jenni Kolmisoppi
puh. 044 711 5082
jenni.kolmisoppi@esedu.fi
(pääsääntöisesti ma-ti)

Koulutusalojen kansainvälisyysvastaavat

Mikkeli

Sosiaali- ja terveysala
Tarja Rantee
puh. 040 632 7155, tarja.rantee@esedu.fi

Kodinhuoltajat, toimitilahuoltajat
Päivi Häkli
puh. 040 768 0616, paivi.hakli@esedu.fi

Ravintola- ja cateringala, elintarvikeala
Terttu Pulkkinen
puh. 044 711 5240, terttu.pulkkinen@esedu.fi

Tekstiili- ja muotiala
Päivi Särkkä-Lehkonen
puh. 044 711 5768, paivi.sarkka-lehkonen@esedu.fi

Liiketoiminta
Jenni Kolmisoppi
puh. 044 711 5082, jenni.kolmisoppi@esedu.fi

Tieto- ja viestintätekniikka, tieto- ja tietoliikennetekniikka, sähkö- ja automaatiotekniikka
Tuomas Puro
puh. 044 711 5903, tuomas.puro@esedu.fi

Hius- ja kauneudenhoito

ota yhteyttä kv-toimistoon

Turvallisuusala
Marjuska Falck
puh. 050 389 2347, marjuska.falck@esedu.fi

Autoala
Seppo Honkanen
puh. 044 711 5790, seppo.honkanen@esedu.fi

Teuvo Särkkä
puh. 044 711 5232, teuvo.sarkka@esedu.fi

 

Logistiikka
Teemu Ollila
puh. 050 389 1271, teemu.ollila@esedu.fi

Maatalous- ja puutarha-ala
Markku Loippo
puh. 044 711 5746, markku.loippo@esedu.fi

Metsäala
Jari Taavitsainen
puh. 044 711 5647, jari.taavitsainen@esedu.fi

Rakennusala, pintakäsittelyala, kiinteistönhoitajat, talotekniikka, kone- ja tuotantotekniikka, puuala
Markku Partanen
puh. 050 389 2340, markku.partanen@esedu.fi

 

Pieksämäki

Metsäala
Jussi Kosonen
puh. 040 305 6691, jussi.kosonen@esedu.fi

Muut koulutusalat
Tuula Lindholm
puh. 040 305 6669, tuula.lindholm@esedu.fi

Jaa sivu