Autonkuljettaja

Autonkuljettaja

Logistiikan perustutkinto

Autonkuljettajan on työssään osattava kuljettaa turvallisesti ja kannattavasti erilaisia tuotteita. Ajamisen lisäksi työhön kuuluu kuorman käsittelyä, rahtikirjojen toimittamista sekä auton kunnossapitoa.

Kuljettajan ammatti edellyttää itsenäistä työskentelyotetta, vastuullisuutta, huolellisuutta, täsmällisyyttä ja palvelualttiutta. Sinun on tunnettava myös ajoneuvon liikennekelpoisuuden vaatimukset. Kuljetustyössä työtahdin sanelevat tiukat aikataulut. Työpäivien pituus vaihtelee, eikä kuljettaja aina töihin tullessaan tiedä, miten pitkä päivä on edessä.

Tutkinnon suorittaneena olet tavaraliikenteen ammattilainen. Kuorma-auton lisäksi työvälineenäsi voi olla henkilö- tai pakettiauto tai työkone. Työtehtäväsi vaihtelevat jakelu- ja keräilykuljetuksista tavaraliikenteeseen lastauksineen. Ajoneuvon huolto ja pienet korjaukset kuuluvat usein toimenkuvaasi. Suoritat BC-luokan ajokorttitutkinnon ja saat ammatissa tarvittavat luvat.

Kuorma-autonkuljettajat ajavat enimmäkseen jakelu- ja keräilykuljetuksia sekä tavara- ja maansiirtokuljetuksia lyhyillä tai keskipitkillä matkoilla. Kuorma-autonkuljettajat huolehtivat itse myös auton kunnosta, huolloista, varaosien vaihdoista ja pienemmistä korjauksista.

Opiskelupaikka

Mikkeli: Kinnarinkatu 3
Verkko-opiskelu: tutkinnon osa tai osia*

Osaamisalat

Osaamisalan valitset opiskelujesi ensimmäisinä kuukausina.Tällä sivulla esitellään kuljetuspalvelujen osaamisalan autonkuljettajan -opintoja.

Valittavanasi on myös:
Kuljetuspalvelujen osaamisala, linja-autonkuljettaja
Kuljetuspalvelujen osaamisala, yhdistelmäajoneuvon kuljettaja

Työtehtävät

Autonkuljettajana työskentelet kuljetusliikkeiden, kaupan, teollisuuden, rakennusalan, kuntien tai valtion palveluksessa esim. kuorma-autonkuljettajana.

Koulutuksen sisältö

Tutkinnon laajuus on 180 osp. Tutkinto muodostuu ammatillisista, pakollisista ja valinnaisista tutkinnon osista (145 osp) sekä yhteisistä tutkinnon osista (35 osp).

 

Pakolliset tutkinnon osat:

  1. Kuljetusalan perustason ammattipätevyys 10 osp
  2. Kuorma-auton tavarankuljetusten hallinta 40 osp
  3. Kuorma-autokuljetukset 40 osp

Valinnaisia tutkinnon osia mm:

  1. Työkoneiden käyttö ja huolto 15 osp
  2. Kuljetusalan perustason ammattipätevyyden laajennus 15 osp
  3. Elintarvikekuljetukset 30 osp*
  4. Massatavarakuljetukset 30 osp*
  5. Ympäristönhuollonkuljetukset 30 osp

Yhteiset tutkinnon osat:

  1. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen*
  2. Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen*
  3. Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen*

Kohderyhmä

Koulutus on tarkoitettu sinulle, jota kiinnostaa alan monipuoliset työtehtävät. Sinulla voi olla jo aikaisemmin hankittua alan työkokemusta.

Voit hakeutua suorittamaan koko tutkinnon, tutkinnon osia tai jatkamaan kesken jääneet opintosi loppuun.

Aikaisempi osaaminen

Tunnustamme kaiken aiemmin hankkimasi osaamisen, joka vastaa tutkinnon perusteiden ammattitaitovaatimuksia tai osaamistavoitteita. Sinulla on näin mahdollisuus suorittaa tutkinto ilman tutkintokoulutukseen osallistumista, jos osaamisesi on riittävää.

Terveydelliset vaatimukset

ja muut soveltuvuuteen liittyvät seikat

Opiskelijaksi hakijan terveydentilaan tai toimintakykyyn liittyvä seikka ei saa olla esteenä opiskelijaksi ottamiselle. Opiskelijaksi ei kuitenkaan voida ottaa sitä, joka ei ole terveydentilaltaan tai toimintakyvyltään kykenevä koulutukseen liittyviin käytännön tehtäviin oppilaitoksessa, työpaikalla tai muussa oppimisympäristössä, jos lain ammatillisesta koulutuksesta (531/2017) 81 §:ssä tarkoitettuihin tutkintoihin liittyvät turvallisuusvaa...

ja muut soveltuvuuteen liittyvät seikat

Opiskelijaksi hakijan terveydentilaan tai toimintakykyyn liittyvä seikka ei saa olla esteenä opiskelijaksi ottamiselle. Opiskelijaksi ei kuitenkaan voida ottaa sitä, joka ei ole terveydentilaltaan tai toimintakyvyltään kykenevä koulutukseen liittyviin käytännön tehtäviin oppilaitoksessa, työpaikalla tai muussa oppimisympäristössä, jos lain ammatillisesta koulutuksesta (531/2017) 81 §:ssä tarkoitettuihin tutkintoihin liittyvät turvallisuusvaatimukset sitä edellyttävät ja jos estettä ei voida kohtuullisin toimin poistaa.

Opiskelijaksi ei myöskään voida ottaa hakijaa, jonka terveydentila ei täytä ammattikuljettajalta edellytettävän ajokortin (ajokorttilaki 18 §) terveydentilavaatimuksia.

Opiskelijaksi ottamisen esteenä voi olla: 

  • insuliinihoitoinen diabetes
  • epilepsia tai muut tasapainoelimistön sairaudet ja toimintahäiriöt
  • sellainen näön tai kuulon heikkous, jota ei voida korjata apuvälineillä
  • sydän- ja verenkiertoelinten sairaus
  • fyysisen kuormituksen sietoa ja ulkotyössä selviytymistä rajoittava hengityselinten sairaus
  • tuki- ja liikuntaelimistön sairaus tai vamma
  • mielenterveyden häiriöt
  • päihteiden ongelmakäyttö tai päihderiippuvuus

Opiskelijaksi ottamisen esteenä voi olla myös aiempi opiskeluoikeuden peruuttamispäätös. Opiskelijaksi hakevan tulee ilmoittaa hakuvaiheessa, jos hänen opiskeluoikeutensa on aiemmin peruutettu.

Koulutukseen ei ole erillistä hakuaikaa – voit hakeutua opiskelemaan jatkuvan haun kautta. Opintojen aloitus sekä kesto sovitaan hakijakohtaisesti henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaisesti.

Jatkuvan haun valintaperusteet

  • täytät tutkinnon edellyttämät terveydelliset vaatimukset (katso edeltä)
  • sinulla on riittävät edellytykset koulutuksesta suoriutumiseen
  • sinulla on riittävä suomen kielen taito
  • olet soveltuva alan työtehtäviin
  • olet motivoitunut alalle
  • eduksesi katsotaan aiemman tutkinnon puuttuminen

Koulutusmaksu

Opetus on maksutonta. Opiskelija maksaa itse ajokorttimaksut sekä koulutuksen aikana mahdollisesti suoritettavien työelämän pätevyystestien viranomaismaksut, ja muut opiskelumateriaalit, yht. n. 500 €. Päätoimiseen opiskeluun sinun on mahdollista hakea opintotukea. Työttömänä hakijana voit selvittää TE-toimistosta oikeutesi opiskella työttömyysturvalla.

Toteutus

Koulutus muodostuu lähiopetuksesta, käytännön harjoituksista, itsenäisestä työskentelystä, oppimistehtävistä, ohjauksesta sekä työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta.

Hakeutuminen Mikkelissä alkavaan koulutukseen

Hakeutuminen 6.8.2021 mennessä, aloitus 6.9.2021.

Saat lisätietoa jatkuvan haun aikataulusta klikkaamalla aloituspäivämäärää.

Tästä pääset täyttämään hakemuksen.

Hae koulutukseen

Kuka voi hakea yhteishaussa?

Ammatillisten perustutkintojen pohjakoulutusvaatimuksena on peruskoulun/perusopetuksen oppimäärän suorittaminen tai vastaavat opinnot ulkomailla. Koulutuksen järjestäjä voi ottaa opiskelijaksi myös hakijan, jolla muutoin katsoo olevan riittävät edellytykset tavoitteena olevan osaamisen hankkimiseen tai tutkinnon suorittamiseen.

Jos olet suorittanut lukion oppimäärän, ylioppilastutkinnon, ammatillisen tutkinnon tai korkeakoulututkinnon, hae koulutukseen jatkuvassa haussa.

Kevään 2021 ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen valtakunnallinen yhteishaku järjestetään 23.2. -7.4.2021.
HUOM! Yhteishaun hakuaikaa jatkettu koronavirustilanteen vuoksi 7.4. saakka. Lue lisää: esedu.fi > Uutiset
Yhteishaku tapahtuu osoitteessa www.opintopolku.fi.

Katso lisää tietoa yhteishausta

Haku alkaa

23.02.2021

Haku päättyy

07.04.2021

Koulutus alkaa

02.08.2021

Kesto/laajuus

180 osp.

Lisätietoja

HakuPISTE

Mikkeli: Otavankatu 4
puh. 040 661 0394

Pieksämäki: Keskuskatu 34
puh. 050 524 8682
puh. 040 305 6605

hakupiste@esedu.fi

Jaa sivu