Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaaja

Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaaja

Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto

Tutkinnon suorittaneena

  • osaat toimia erilaisissa kasvatus-, opetus- ja ohjausalan toimintaympäristöissä
  • toimit kasvattajana ja ohjaajana moniammatillisessa työyhteisössä ja edistät yhteisöllisyyttä sekä ammatillista vuorovaikutusta
  • noudatat työssäsi eettisiä periaatteita sekä työtä ohjaavia säädöksiä ja asiakirjoja
  • osaat hyödyntää työssäsi erilaisia malleja ja menetelmiä
  • tuet ohjattavien kasvua ja kehitystä sekä yksilön myönteisen minäkuvan ja itsetunnon rakentumista
  • tunnistat, ennaltaehkäiset ja puutut kiusaamis- ja häirintätilanteisiin
  • osaat ohjata sekä yksilöä että ryhmiä
  • tunnistat työssäsi erityistä tukea tarvitsevat oppijat ja ohjattavat sekä osaat tukea heidän toimintakykyään ja oppimistaan
  • huolehdit toimintaympäristön tarkoituksenmukaisuudesta ja turvallisuudesta

Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajana

  • osallistut eri-ikäisten ihmisten kasvatuksen ja toimintakyvyn tukemiseen ja ohjaamiseen
  • osaat edistää oppimista yhdessä opettajan ja muun opetushenkilöstön kanssa
  • kykenet työskentelemään itsenäisesti ja suunnitelmallisesti

Opiskelupaikka

  • Mikkeli: Otavankatu 4

Osaamisalat

Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen osaamisala

Työtehtävät

Tutkinnon suorittaneena ohjaajana voit työskennellä eri-ikäisten asiakkaiden ohjaustyössä eri koulutusasteilla, koulutusmuodoissa ja aamu- ja iltapäivätoiminnassa sekä vapaa-ajan toiminnassa.

 

Koulutuksen sisältö

Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnon kokonaislaajuus on 150 osaamispistettä. Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen osaamisala, koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaaja, muodostuu tutkinnon yhteisen pakollisen tutkinnon osan lisäksi osaamisalan kolmesta omasta pakollisesta tutkinnon osasta.

Pakolliset tutkinnon osat:

  1. Ammatillinen toiminta ja työelämäosaaminen kasvatus- ja ohjausalalla 20 osp
  2. Oppijan ja oppimisen ohjaus 40 osp
  3. Tuen tarpeeseen vastaaminen oppimisen ja ohjauksen ympäristöissä 30 osp
  4. Aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaus 40 osp

Valinnaisia tutkinnon osia:

  1. Tutkinnon osa ammatillisesta perustutkinnosta, toisesta ammattitutkinnosta tai erikoisammattitutkinnosta 10-20 osp
  2. Tutkinnon osa kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnosta 30-50 osp

Muut valinnaiset tutkinnon osat tarkentuvat myöhemmin.

Kohderyhmä

Kasvatus- ja ohjaustyössä työskentelevät tai alalle aikovat. Hakijan eduksi katsotaan alan työkokemus.

Voit hakeutua suorittamaan koko tutkinnon, tutkinnon osia tai jatkamaan kesken jääneet opintosi loppuun.

Aikaisempi osaaminen

Tunnustamme kaiken aiemmin hankkimasi osaamisen, joka vastaa tutkinnon perusteiden ammattitaitovaatimuksia tai osaamistavoitteita. Sinulla on näin mahdollisuus suorittaa tutkinto ilman tutkintokoulutukseen osallistumista, jos osaamisesi on riittävää.

Terveydelliset vaatimukset

ja muut soveltuvuuteen liittyvät seikat

Opiskelijaksi hakijan terveydentilaan tai toimintakykyyn liittyvä seikka ei saa olla esteenä opiskelijaksi ottamiselle. Opiskelijaksi ei kuitenkaan voida ottaa sitä, joka ei ole terveydentilaltaan tai toimintakyvyltään kykenevä koulutukseen liittyviin käytännön tehtäviin oppilaitoksessa, työpaikalla tai muussa oppimisympäristössä, jos lain ammatillisesta koulutuksesta (531/20117) 81 §:ssä tarkoitettuihin tutkintoihin liittyvät turvallisuusva...

ja muut soveltuvuuteen liittyvät seikat

Opiskelijaksi hakijan terveydentilaan tai toimintakykyyn liittyvä seikka ei saa olla esteenä opiskelijaksi ottamiselle. Opiskelijaksi ei kuitenkaan voida ottaa sitä, joka ei ole terveydentilaltaan tai toimintakyvyltään kykenevä koulutukseen liittyviin käytännön tehtäviin oppilaitoksessa, työpaikalla tai muussa oppimisympäristössä, jos lain ammatillisesta koulutuksesta (531/20117) 81 §:ssä tarkoitettuihin tutkintoihin liittyvät turvallisuusvaatimukset sitä edellyttävät ja jos estettä ei voida kohtuullisin toimin poistaa.

Opiskelijaksi ottamisen esteenä voi olla: 

  • sellainen psyykkinen tai fyysinen sairaus tai vamma, joka estää käytännön työtehtäviin osallistumisen kuten psykoottistasoinen oireilu tai vakavasti toimintakykyä laskeva masennus, vakava sosiaalisten tilanteiden pelkotila tai kommunikaation ja viittomisen estävä sairaus tai vamma
  • muu sairaus tai vamma, joka vaarantaa opiskelijan oman, asiakkaan tai muiden käytännön työtehtäviin osallistuvien tai niissä työskentelevien terveyden tai turvallisuuden
  • päihteiden ongelmakäyttö tai päihderiippuvuus.

Opiskelijaksi ottamisen esteenä voi olla myös aiempi opiskeluoikeuden peruuttamispäätös. Opiskelijaksi hakevan tulee ilmoittaa hakuvaiheessa, jos hänen opiskeluoikeutensa on aiemmin peruutettu.

Sosiaali- ja terveysalalla opiskelijan opintoihin ja työssäoppimiseen sisältyy olennaisesti alaikäisten parissa työskentelyä. Opiskelijan tulee tästä syystä koulutuksen järjestäjän pyynnöstä antaa opiskeluoikeuden arviointia varten nähtäväksi ote rikosrekisteristä. Oppilaitos ohjeistaa opiskelijaa asiasta opintojen alettua.

Koulutukseen ei ole erillistä hakuaikaa – voit hakeutua opiskelemaan jatkuvan haun kautta. Opintojen aloitus sekä kesto sovitaan hakijakohtaisesti henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaisesti.

Jatkuvan haun valintaperusteet

  • täytät tutkinnon edellyttämät terveydelliset vaatimukset (katso edeltä)
  • sinulla on riittävät edellytykset koulutuksesta suoriutumiseen
  • sinulla on riittävä suomen kielen taito
  • olet soveltuva alan työtehtäviin
  • olet motivoitunut alalle
  • eduksesi katsotaan aiemman tutkinnon puuttuminen

Koulutusmaksu

Koulutusmaksu on 250 €. Päätoimiseen opiskeluun on mahdollista hakea opintotukea. Työtön hakija voi selvittää TE-toimistosta oikeuden opiskella työttömyysturvalla.

Toteutus

Koulutus muodostuu lähiopetuksesta, käytännön harjoituksista, itsenäisestä työskentelystä, oppimistehtävistä, ohjauksesta sekä työssäoppimisesta. Lähiopinnot toteutetaan iltaopetuksena.

Hakeutuminen Mikkelissä alkavaan koulutukseen

Jatkuva haku 1.12.2018 alkaen, aloitus 11.3.2019.

Lisätietoja

HakuPISTE

Mikkeli: Otavankatu 4
puh. 040 661 0394

Pieksämäki: Kuusitie 41
puh. 050 524 8682
puh. 040 305 6605

hakupiste@esedu.fi

Jaa sivu