19.2.2018

Amis tietää, mitä työmailla tapahtuu

Putkiasentajaksi valmistumisen jälkeen Joona Puikkonen suuntasi suoraan ammattikorkeakouluun opiskelemaan lvi-insinööriksi.
”Ammattikoulupohjalta saa hyvät käytännön taidot ja syventävää tietoa alasta jatko-opintoja varten.”

Joona Puikkosella, 21, oli tulevaisuudensuunnitelma valmiina jo yläasteella. Hän tiesi haluavansa ammattikorkeakouluun ja insinööriksi. Hän ei silti suunnannut yläasteen jälkeen lukioon, vaan valitsi putkiasentajan ammattiopinnot Esedussa. Puikkonen pitää valintaansa edelleen hyvänä.
”Ammattikoulu antaa hyvän pohjan lähteä jatko-opiskelemaan”, toista vuotta lvi-insinööriksi opiskeleva Puikkonen sanoo.

Joona Puikkonen valmistui putkiasentajaksi Esedusta keväällä 2015, haki ja pääsi saman tien insinööriopintoihin Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMKiin. Hänestä tuntuu, että putkiasentajan ammattitutkinnosta oli hyötyä erityisesti opiskelun alussa.
”Vaikka asiat käydään ammattikorkeassa huolella läpi, teoria on paperipohjalta. Amiksen ansiosta minulla oli paljon tietoa omasta alasta, olinhan jo ollut työssäoppimassa työelämässä. Me amikset tiedämme lukiopohjaisia paremmin, mitä työmailla tapahtuu.”

”Ammattikoulu antaa hyvän pohjan lähteä jatko-opiskelemaan. Amiksesta saa hyvät käytännön taidot ja syventävää tietoa alasta jatko-opintoja varten.”

Käytännön hyötyä ammattikorkeakouluopintoihin on tuonut myös tietopohja, jota Puikkonen hankki vapaasti valittavissa opinnoissaan.
”Kävimme ammattikoulussa Autocad-ohjelmistokurssin perusteita, jossa opiskellaan omakotitalopohjien suunnittelua tietokoneella. Osaamisesta oli hyötyä insinööriopinnoissa, sillä niihin kuului sama kurssi.”

Insinööriksi opiskelu on paljolti laskutoimitusten tekemistä. Vahvaa matematiikkapäätä tarvitaan. Puikkonen arvelee, että varsinkin lukion pitkää matematiikkaa lukeneet opiskelutoverit voivat olla aluksi vahvemmilla, mutta ero tasoittuu nopeasti.
”Lukiosta valmistuneilla saattaa olla parempi laskutaito. Mutta ammattikoulupohja voi olla parempi siinä vaiheessa, kun pitää osata soveltaa käytännön tietoa laskuihin.”

Suurin osa Puikkosen ammattikoulukavereista on jo alan töissä. Puikkonen keskittyy vielä opintoihin ja pyörittää ohessa marjojen vähittäismyyntiin liittyvää yritystoimintaa. Valmistumisen jälkeen Puikkosesta voi kuitenkin tulla entisten opiskelukavereidensa esimies.
”Lvi-ala on kiinnostanut opintojen alusta asti. Toivoisin työllistyväni alan työnjohtotehtäviin, lvi-tarkastajaksi tai -valvojaksi.”

Teksti julkaistu alunperin Länsi-Savon printtiliitteessä 16.1.2018.

Yhteishaku 20.2.-13.3.2018

Kevään 2018 ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen valtakunnallinen yhteishaku järjestetään 20.2.-13.3.2018. Yhteishaku tapahtuu osoitteessa www.opintopolku.fi.

Katso haussa olevat tutkinnot Tule opiskelemaan > Yhteishaku

Jaa sivu