19.11.2019

Anna Kovalainen voittoon Sportbus-liikeideallaan

Kaksi esedulaista oli mukana Hauenkita -liikeideakilpailun finaalissa. Finaali järjestettiin Pieksämäen Veturitalleilla.

Hauenkita -liikeideakilpailu järjestettiin tänä syksynä Pieksämäellä toista kertaa. Yhteensä kilpailussa oli neljä eri sarjaa: yläkoulu, toinen aste, pieksämäkeläiset ja matkailu. Pieksämäkeläiset -sarjassa liikeidean tuli olla sellainen, jonka voi tuottaa kuka tahansa pieksämäkeläinen toimija. Matkailu -sarjaan sai osallistua Pieksämäen matkailua ja tapahtumia kehittävät liikeideat.

Toisen asteen sarjan finaalikolmikossa oli Esedun kosmetologiopiskelija Minna Kauppinen omalla liikeideallaan Minna K. Cosmetics.
”Liikeideani on kiertäviä kosmetologipalveluita tarjoava yritys. Ajatus liikeideaan lähti hoivakodissa suorittamani työelämäjakson aikana”, Kauppinen avaa idean taustoja.
”Työelämäjakson jälkeen hoivakodista pyydettiin, että voisinko jatkossakin tulla esimerkiksi hoitamaan asiakkaiden jalkoja.”

Kauppisesta paistaa halu auttaa vanhuksia.
”Monella ei ole mahdollisuutta lähteä kosmetologin hoitoihin hoitopaikkaan, vaan palvelut olisi hyvä tarjota paikan päällä esimerkiksi juuri hoivakodissa. Minun on helpompi liikkua asiakkaan luokse tässä tapauksessa.”
Kauppisella on jo selkeä suunnitelma liikeidean jatkojalostamiseksi oikeaksi yritykseksi.
”Aion jatkaa kiertävän kosmetologin töitä opintojen aikana, ja valmistumisen jälkeen mahdollisesti työllistää itseni tällä tavoin.”

Pieksämäkeläiset -sarjassa Esedua edusti liiketoiminnan opiskelija Anna Kovalainen Sportbus-liikeideallaan.
”Liikeideani lähti hieman leikkimielisestä ajatuksesta. Tunnilla muiden opiskelijoiden kanssa ideoitiin hullujakin ideoita, joista sitten Sportbus-liikeidea jaloistui.”

Sportbus-liikeidea takaisi julkisen liikenteen Pieksämäen eri urheilupaikkojen välillä.
”Ajatuksena on järjestää kiertävä bussiliikenne pieksämäkeläisille erilaisten liikuntapaikkojen välille, mukana reitillä olisi muun muassa kuntosalit sekä ulkoliikuntapaikat.

Kohderyhmänä Kovalaisen liikeideassa ovat kaikki pieksämäkeläiset, aivan lapsista vanhuksiin saakka. Kolmen parhaan joukkoon pääsy omassa sarjassa oli Kovalaiselle suuri yllätys.
”Luulen, että liikeideani vahvuus on se, että huomioin ympäristönäkökulman liikeidean kehittämisessä. Yksityisautoilu vähenisi, kun ihmiset alkaisivat käyttämään Sportbus-palvelua. Yllätyin kyllä täysin siitä, että finaaliin pääsin. Nyt on aivan hämmentynyt olo.”

Finaalipäivänä kunkin sarjan kolme parasta esitteli liikeideansa lyhyesti yleisölle, vaihtoehtoina esittelylle oli videoesittely tai livepitchaus lavalla. Sekä Kauppinen että Kovalainen esitteli omat liikeideansa videon muodossa.

Finaalissa Pieksämäkeläisten sarjan voitti Kovalainen Sportbus-liikeideallaan. Tuomaristo perusteli Kovalaisen palkitsemista muun muassa seuraavasti: ”Liikeidea sisältää digitaalisen sovelluksen toteuttamisen. Lisäksi idea kumpuaa ajassa kiinni olevien haasteiden ratkaisemista sekä tukee yksilön hyvinvointia, kannustaa liikunnan lisäämiseen ja vahvistaa yhteisöllisyyttä. Liikeideassa on huomioitu myös yksityisautoilun vähentäminen ja asiakkailla on idean avulla matala kynnys osallistua jo olemassa olevaan liikunnan tarjontaan.”

Tuomariston jäseninä toimivat tänä vuonna yritysneuvoja Ritva Tissari-Ylönen, yrityskummi Jukka Kilpeläinen, Pieksämäen seudun 4H yhdistys ry:n edustaja Laura Toppinen, Tapahtumaverkko ry:n edustaja ja yrittäjä Heikki Skyttä sekä Roihu-hankkeen aluepäällikkö Tapu Holttinen.

Hauenkita-liikeideakilpailun järjestelyissä olivat mukana Pieksämäen kaupunki (yrityspalvelut, nuorisotoimi, perusopetus), Oppilaitokset (Esedu, Seurakuntaopisto, Pieksämäen yläkoulu ja lukio, Diak, Spesia) sekä yhdistykset (Pieksämäen Yrittäjät, Etelä-Savon Yrityskummit, Etelä-Savon kauppakamari, Pieksämäen osasto; Pieksämäen Nuorkauppakamari, Pieksämäen Naisyrittäjät; Pieksämäen seudun 4H, YES Etelä-Savo ja Yes-kummit, Roihu-hanke, Tapahtumaverkko ry ja Pieksämäkeläiset ry). Yrittäjyystapahtuman mahdollisti YES Etelä-Savo -brändin alla tehtävä Yrittäjyyskasvatuksella elinvoimaa Etelä-Savoon -hanke. 

Teksti: Marika Auvinen
Kuva: Taisto Hirvonen

Kuvateksti: Anna Kovalainen (oik) palkittavana Hauenkita -liikeideakilpailun finaalissa.

Jaa sivu