28.8.2020

Esedu lahjoitti golfpalloja junioreille

Etelä-Savon ammattiopisto Esedu lahjoitti golfpalloja Mikkelin Golf ry:n junioritoimintaan. Pallot vastaanotti Mikkelin Golf ry:n puolesta junioriohjaaja Anna-Liisa Immonen sekä seuran puheenjohtaja Mika Lahti.

Mikkelin Golf ry tekee Mikkelin alueella juniorityötä yhteistyössä Golf Porrassalmen kanssa. Aktiivisesti ohjattuihin harjoituksiin osallistuvia junioreita alueella on lähes 40. Näistä 25 on mukana kilparyhmissä ja he osallistuvat golfliiton juniorikiertueille.
”Olemme huomanneet, että kiinnostus golfiin on kasvanut junioripuolella viimeisen kahden vuoden aikana”, kertoo Immonen.
Erityisesti kasvua määrissä on huomattu kilpailussa käyvien nuorten osalta.

Mikä golfissa lajina sitten vetoaa?
”Katso tuota maisemaa ulos, luonto on aivan lähellä harrastaessa. Ja kyllähän tämä on laji, jossa pelaat aina itseäsi vastaan. Pääset haastamaan itseäsi aivan uudella tavalla”, kuvailee Lahti golfin lajisuosiota.

Esedu haluaa osaltaan tukea nuorten urheilua eri lajeissa Mikkelissä ja Pieksämäellä.
”Meillä on monia yhteistöitä jo vuosien ajan alueemme eri seurojen kanssa. Lisäksi tuemme opiskelijoitamme esimerkiksi kummipelaajasopimusten myötä”, kertoo Esedun toimitusjohtaja Arja Flinkman.

Kuva ja teksti: Marika Auvinen

Kuvateksti: Esedun puolesta pallot luovutti toimitusjohtaja Arja Flinkman (vas). Pallot vastaanotti Mikkeli Golf ry:n puolesta junioriohjaaja Anna-Liisa Immonen sekä seuran puheenjohtaja Mika Lahti.

Jaa sivu