28.11.2018

Esedulaiset mukana Liikkeelle-kampanjassa

Esedulaisista osallistui kolme joukkuetta Saku ry:n Liikkeelle-kampanjaan tänä syksynä. Kuusitien kuntoilijat osallistui kuntosarjaan, Hyvä yritys joukkue osallistui rentosarjaan sekä Eturivin tallaajat kisasi tuttuun tapaan kilpasarjassa.

Saku ry:n vuosittain syksyllä järjestettävä Liikkeelle-kampanja on suunnattu ammatillisten oppilaitosten henkilöstölle. Tänä vuonna joukkueet saivat valita kolmesta sarjasta: rento-,kunto-, tai kilpasarjasta.
”Kampanja sai meidät kaikki liikkumaan enemmän. Mielestäni liikuntakampanja järjestettiin hyvään aikaan eli syksyllä. Silloin kun on pimeää ja märkää, jää helpommin sisälle kuin lähtisi esimerkiksi ulkoilemaan”, kommentoi Hyvä yritys -joukkueen jäsen Katja Jormakka.
”Syksyllä tulee myös tehtyä hyötyliikuntaa jonkun verran kun on esimerkiksi pihojen talvikuntoon laittamista. Monet kävivät myös metsässä sienestämässä ja marjastamassa. Kampanja antaa siis kivan lisäpotkun liikkumiselle.”

Kuusitien kuntoilijat liikkuivat kampanjassa yksilöinä paljon sijoittuen kuntosarjassa yhdeksännelle sijalle, mutta Pieksämäellä on myös järjestetty esedulaisten yhteisiä liikuntahetkiä.
”Meillä tuli liikkumista noin 4057 minuuttia joukkueen jäsentä kohden kahden kuukauden aikana. Liikuntamuotoina meillä oli muun muassa sauvakävely, pyöräily, vaellus, jooga, kuntosali, jumpat, suunnistus, soutu, golf ja frisbeegolf. Meillä on myös Kuusitien väen kesken yhteisiä kuntosalivuoroja ja joka keskiviikkoinen ulkoliikuntaharrastus”, kertoi Kuusitien kuntoilijoiden joukkueen vetäjä Pasi Venäläinen.

Saku ry:n liikuntakampanjassa osallistujien tähtäimeksi on määritetty vähintään terveysliikunnan suosituksen mukainen määrä liikuntaa viikossa: kestävyyskuntoa parantavaa liikuntaa kaksi tuntia ja 30 minuuttia sekä lihaskuntoa ja liikehallintaa kohentavaa liikuntaa kaksi kertaa viikossa.
”Meidän joukkueelle liikuntaminuutteja kertyi kampanjan aikana keskinmäärin noin 3387 minuuttia. Itselleni kertyi minuutteja 7240, joten liikuntamäärät vaihtelivat aika paljon joukkueen sisällä”, paljasti Eturivin tallaajat joukkueen Kirsi Malmstedt.

Eturivin tallaajissa kilpaili huimat 13 esedulaista.
”Ennen joukkueen kasaamista varmistin, että saan kolme muuta varmasti mukaani kilpasarjaan, jotta joukkue saadaan kassan. Minimi jäsenmäärä joukkueessa on neljä. Olin positiivisesti yllättynyt mukaan lähtijöiden määrästä. Meidän joukkuehan oli puolet koko Esedun porukasta, jotka osallistuivat kampanjaan!”

Kaikki kampanjaan osallistuneet olivat tyytyväisiä omaan panokseensa. Muutamia kehitysideoita kuitenkin tuli.
”Kampanja on hyvä, mutta se voisi jatkua vaikka läpi vuoden. Sen kun saisi vielä tuossa muodossa esimerkiksi oppilaitoksien omaksi kilpailuksi ja siten saisi konkreettisia palkintoja esimerkiksi kuukausitasolla. Varmasti liikkuminen lisääntyisi! Liikunta on kuitenkin sellainen tekijä työhyvinvoinnille, ettei sitä edes kunnolla voi rahalla mitata”, tiivistää Venäläinen esedulaisten mietteet.

Esedulaisten joukkueet Liikkeelle-kampanjassa

Kuusitien kuntoilijat (kuntosarja, sijoitus 9.)

  • Pasi Venäläinen
  • Sirpa Vauhkonen
  • AlicaWrangel
  • Tuomo Rytkönen
  • Tuula Lindholm
  • Lassi Kiviluoto
  • Pasi Venäläinen

Hyvä yritys (rentosarja, sijoitus 1.)

  • Minna Hallikainen
  • Marja-Liisa Kontinen
  • Miia Asikainen
  • Katja Jormakka
  • Anja Pöyry
  • Anne Kolehmainen
  • Marianne Hyttinen-Lilja

Eturivin tallaajat (kilpasarja, sijoitus 9.)

  • Kirsi Malmstedt
  • Petri Olkkonen
  • Kaisa Reunanen
  • Reijo Kääriäinen
  • Markku Mononen
  • Pekka Parta
  • Ari Arpiainen
  • Osmo Honkalampi
  • Jarkko Leppä
  • Asko Tolvanen
  • Marja Romo
  • Tuula Romppanen
  • Kai Helsiaho

Teksti: Marika Auvinen
Kuva: Pasi Venäläinen

Jaa sivu