8.6.2021

Esedulla rakennettiin toimintamalli työuupumuksen ennaltaehkäisyyn

Etelä-Savon ammattiopisto Esedulla on kuluvan vuoden aikana rakennettu toimintamallia työuupumuksen ennaltaehkäisyyn Työsuojelurahaston rahoittamassa kehittämishankkeessa.

Hankkeen teemana oli henkilöstön (johtajien, esihenkilöiden ja työntekijöiden) työuupumuksen ennaltaehkäisy. Hankkeessa pyrittiin lisäämään avointa keskustelua, tiedon tuottamista ja ymmärrystä työuupumuksesta Esedun henkilöstön keskuudessa.
”Kuka tahansa voi uupua työssään ja siksi työuupumuksen ennaltaehkäisy ja toisaalta työn jatkuva sujuvoittaminen ovat menestyvän organisaation edellytys. Esihenkilöt ovat avainasemassa omien tiimiensä osalta uupumuksen tunnistamisessa ajoissa”, toteaa Esedun toimitusjohtaja Arja Flinkman.

Hankkeessa toimivat kouluttajina kauppatieteiden tohtori Annemaija Summanen ja filosofian tohtori Ossi Aura. Molemmilla heillä on takana vankka kehittämiskokemus työyhteisöissä. Kehittämishankkeen toimenpiteissä ja toimintamallin rakentamisessa oli merkittävässä roolissa myös Esedun työterveys, eli Etelä-Savon Työterveys.

Kehittämishankkeen myötä Esedulla tuotettiin video- ja podcast-sarja, jossa työuupumusta ja sen ennaltaehkäisyä käsiteltiin eri näkökulmista. Videoissa lähestyttiin työuupumusta ja henkilöstötuottavuutta johdon, esihenkilöiden ja henkilöstön näkökulmista. Tavoitteena on kertoa ilmiöistä ja oivalluttaa ihmisiä pohtimaan asiaa omasta näkökulmastaan.
”Suosittelemme videoiden katselemista esimerkiksi tiimipalavereissa yhteisen keskustelun pohjaksi”, ehdottavat hankkeen asiantuntijat.

Lisätietoja, haastattelupyynnöt:
Esedun toimitusjohtaja Arja Flinkman puh. 044 711 5691
Annemaija Summanen puh. 044 333 1382
Ossi Aura puh. 0500 606 102

Hankkeessa tuotetut videot ja podcastit ovat nähtävillä Esedun Youtube-kanavalla:

Työsuojelurahasto logo

Jaa sivu