19.11.2021

Esedun opettaja Anna-Kaisa Turpeinen valittiin vuoden opettajaksi

Etelä-Savon ammattiopisto Esedun opettaja Anna-Kaisa Turpeinen on valittu Suomen Kotityöpalveluyhdistys ry:n toimesta vuoden opettajaksi. Yhdistys perustelee valintaan tiedotteessaan seuraavasti:
”Anna-Kaisa on tehnyt pitkäjänteistä opetustyötä alan parissa ja kehittänyt yritysten henkilöstöosaamista kotityöpalvelualalla. Anna-Kaisa on tehnyt laatuauditointeja ja ollut kehittämässä laatusertifikaattijärjestelmää. Anna-Kaisa on useasti palkittu ja häntä pidetään alan taitajana.”

Turpeinen on toiminut Esedulla opettajan tehtävissä vuodesta 2007 alkaen. Sitä ennen hän on työskennellyt peruskoulun opettajana, puhtausalalla esimiehenä sekä erityisneuvojana Etelä-Savon Martoissa. Esedulla Turpeisen opettajan ura on sisältänyt maahanmuuttajille arjen eri taitojen opettamista ja opetustehtäviä sosiaali- ja terveysalalla sekä kotityö- ja puhdistuspalvelualalla.
”Olen ollut opettajan työn ohella mukana kotityöpalvelualan kehittämishankkeissa ja ohjannut alan yrityksiä oman laadun kehittämisessä. Kotityöpalvelualalla on voimassa sertifikaattijärjestelmä ja olen kotityöpalvelualan auditoija. Kehittämishankkeiden kautta olen oppinut paljon uutta ja saanut kokeilla uusia toimintatapoja.”

Turpeisesta hehkuu halu oppia uutta ja kehittää jo olemassa olevaa.
”Kaikki työkokemus ja erilaiset kohtaamiset ovat edistäneet omaa oppimistani. Ammennan paljon esimerkkejä käytännön kokemuksista, joita olen oppinut niin työssäni kuin oman perheeni ja läheisteni kautta. Peilaan monia kotiin ja asiakkaille tuotettaviin palveluihin liittyviä tarpeita omiin kokemuksiini muun muassa oman jo edesmenneen äitini kautta.”

Opettajan työssä Turpeisen mielestä parasta on arkityö, opiskelijoiden kohtaaminen, oman ajattelun ja pohdinnan tukeminen.
”Kun opiskelijat kertovat minulle toteuttaneensa oppejani työelämässä tai täydentäneensä tunneilla opittuja asioita työelämässä, niin mielestäni olen silloin onnistunut työssäni. Olen kiitollinen, että olen saanut omassa työssäni oppia uutta, kehittää toimintaa ja mennä välillä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Välillä onnistua ja välillä kääntää ajatukset takaisin ”vanhaan”. Minusta on mukava työskennellä työyhteisössä, jossa on monia eri alan osaajia.”

Kotityöpalvelualaa Turpeinen kuvaa hyvin monipuoliseksi.
”Monella opiskelijalla saattaa olla jo vahvaa osaamista, kun tulee alalle opiskelemaan.  Opiskelijat oppivat kuitenkin ammattimaisen otteen omaan työhönsä. Opiskelemme esimerkiksi ergonomiaa, käyttämään ammattivälineitä ja -aineita ja ennen kaikkea huomioimaan asiakkaan toiveet ja tarpeet.”

Kotityöpalvelualan tulevaisuuden Turpeinen näkee kehittyvänä ja alan ammattilaisten tarpeen kasvavan tulevaisuudessa.
”Kotiin tuotettavia tukipalveluita tarvitaan eri elämänvaiheessa. Ikääntyessä ja/tai sairastuessa voi tulla tilanteita, että ei kykene enää huolehtimaan kodin puhtaudesta enää niin kuin ennen. Kotityöpalvelut ovat muutakin kuin siivousta. Asiakkaana voin hankkia esimerkiksi ruoanvalmistukseen, tekstiilien huoltoon, puutarhan hoitoon, erilaiseen avustamiseen kuten ulkoiluttamiseen palveluita alan yrittäjiltä.”
”Tarvitsemme ammattimaisia osaajia alalle myös tulevaisuudessa. Opiskelijoilla on erilaisia tarinoita, joiden kautta he ovat hakeutuneet alalle. Kotityöpalveluala sopii erittäin hyvin alan vaihtajille ja jos ajatuksena on yrittäjyys, on tällä alalla hyville tekijöille töitä.”

Vuoden kotityöpalveluopettaja Anna-Kaisa Turpeinen haluaa lopuksi kiittää kollegojaan.
”Vaikka minä sain palkinnon, se on kuitenkin vahva osoitus, että meidän kaikkien työtä arvostetaan.  Kunniaosoitukset antavat totta kai lisävirtaa, mutta myös pohdintaa omasta osaamisesta. Kiitos ja kumarrus kaikille onnittelijoille ja alan toimijoille, kollegoilleni. Kiitos myös yrityksille ja työpaikkaohjaajille, jotka ottavat opiskelijoitamme työelämään oppimaan. Yritysten ja alan toimijoiden yhteistyö on tämän työn suola.”

Teksti: Marika Auvinen
Kuva: Kirsi Lappalainen

Jaa sivu