HOKS tekee opiskelijan osaamisen näkyväksi

19.9.2017

HOKS tekee opiskelijan osaamisen näkyväksi

Osaamislähtöisyys on ammatillisen koulutuksen reformin kulmakivi. Opiskelijan kaikki osaaminen pitää tehdä näkyväksi ja hyväksyä osaksi tutkintoa, oli se sitten hankittu koulun penkillä tai jossain muualla.

Osaamista on toki tunnistettu ja tunnustettu aiemminkin, mutta tähän asti enemmän näyttötutkinnoissa. Jatkossa pitää huomioida myös nuorten esimerkiksi harrastusten ja kesätöiden kautta hankkima osaaminen ja rakentaa jokaiselle opiskelijalle yksilöllinen opintopolku.

Työkaluna osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa tullaan käyttämään henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa (HOKS), joka tehdään jokaiselle opiskelijalle Wilmaan. Koulutuksen järjestäjä mahdollistaa opettajan ja opiskelijan keskustelut, joissa käydään läpi jo olemassa olevaa osaamista ja suunnitellaan puuttuvan osaamisen hankkimista.

Me Esedussa pohdimme koko ajan, miten yksilölliset opintopolut saadaan parhaiten järjestettyä. Yhtenä keinona olemme rakentamassa oppilaitoksen opintotarjontamallia. Myös eri oppimisympäristöjä pitää pystyä hyödyntämään yksilöllisesti: toinen opiskelija hankkii enemmän osaamista työelämässä kuin toinen.

Panostusta urasuunnitteluun

Työelämälähtöisiä projekteja on käytössä monilla aloilla, koska ne tarjoavat joustavuutta ja vaihtelua opintoihin. Esimerkiksi datanomin ja ICT-asentajan opinnoissa työskennellään jo pääasiallisesti projektiopintojen parissa. Opiskelijan osaamisen kehittymistä seurataan säännöllisesti seurantajärjestelmässä ja opiskelija itse myös ottaa vastuuta opintojensa etenemisestä.

HOKSin osana tulee olemaan opiskelijan urasuunnitelma. Koska jatkossa opiskelijoiden sijoittuminen työelämään tai jatko-opintoihin nousee yhä tärkeämmäksi rahoituksen perusteeksi, on meidän panostettava urasuunnitteluun koko opintojen ajan.
Tätä ajatusta tukemaan rakennetaan Wilman HOKSiin urasuunnitelmaosiota, jonka avulla opiskelija voi itse vastuuohjaajan ja/tai opinto-ohjaajan ohjauksella suunnitelmallisesti edetä opinnoissaan kohti työelämää tai jatko-opintoja.

Pysähdy kuuntelemaan opiskelijaa

HOKSaamisessa tulee toki haasteita vastaan, kun esimerkiksi yhteisten tutkinnon osien opinnot kuuluvat jatkossa myös aikuisopiskelijoille. Osana HOKS-prosessia tarjoamme kuitenkin lähtötasokartoituksia ja opintojen aikana erityistä tukea ja opiskeluvalmiuksia tukevia opintoja niin, että YTOjen opiskelu ei muodostu kenellekään opinnoissa etenemisen esteeksi.

Kaikkein tärkeintä HOKSaamisessa on pysähtyä kuuntelemaan opiskelijaa ja selvittämään mitä hän jo osaa ja mitä hän opinnoiltaan haluaa, mihin hän tähtää. Jokainen opiskelija ei varmasti heti opintojen alussa pysty sanomaan, mitkä omat tavoitteet ovat, mutta kun keskusteluja käydään tarpeeksi usein, tavoitteet selkiytyvät. Yksilöllinen opintopolku rakentuu parhaiten, kun opiskelija osaa itse sanoittaa toiveensa ja tavoitteensa.

Teksti on osa uutta sarjaa, jossa käsittelemme ammatillisen koulutuksen uudistumista. Julkaisemme joka kuukausi aiheesta juttuja, joissa käsitellään ammatillisen koulutuksen reformia jostain tärkeästä näkökulmasta. Samalla kerromme miten me Esedussa valmistaudumme muutokseen.

 

Lue sarjan muut jutut:

Reformi uudistaa opiskelijoiden arvioinnin, 8.11.2017
Osaamista hankitaan yhä enemmän työpaikoilla, 5.10.2017
Viemme uudistuksia eteenpäin vahvalla otteella, 06.09.2017

Teksti: Marja Teräväinen

Jaa sivu