12.3.2021

Jalkapallon pelaaminen ja opiskelu yhdistyvät sujuvasti urheiluakatemiassa

Urheiluakatemia toimii tällä hetkellä meillä Mikkelissä sekä Pieksämäellä. Mikkelissä akatemiaurheilijat harjoittelevat 1-2 kertaa viikossa omaa lajiaan yhdessä akatemiavalmentajan kanssa.

Urheiluakatemiaan kuuluu Esedun 17 vuotias merkonomiopiskelija Eero Ylönen.
”Valitsin liiketalouden perustutkinnon aikanaan, koska myyntityö kiinnostaa minua ja olin lisäksi muilta urheilijoilta kuullut, että tämä ala ja urheilu ovat helppo yhdistää toisiinsa”, Ylönen kertoo alavalinnastaan.

Jalkapalloa pelaava Ylönen päätyi lajin pariin jo ensimmäisellä luokalla silloisen opettajansa kannustamana. Ylönen pelaa Mikkelin Palloilijoiden riveissä. Jalkapalloilijan uransa aikana hän on pelannut ensin juniorijoukkueissa ja sittemmin myös edustusjoukkueessa. Viime kauden loppupuolella hän oli lainassa jyväskyläläisellä seuralla JJK:lla ja palasi sitten takaisin MP:n riveihin.
”Opiskelun ja jalkapallon yhdistäminen on sujunut helposti ja jos päällekkäisyyksiä on tullut koulun ja treenien tai pelien kanssa, ovat opettajat olleet ymmärtäväisiä”, Ylönen kertoo myös tekevänsä lisätehtäviä korvatakseen poissaolot oppitunneilta.

Akatemiaurheilun Ylönen sanoo kokevansa motivoivana ja kehittävänä, sillä akatemian avulla hän saa viikoittain enemmän harjoitteluaikaa. Myös liiketoiminnan opiskelut ovat sujuneet mallikkaasti. ”Merkonomiksi opiskelu on ollut mukavaa. Tehtävät ja opiskelutapa ovat erilaisia kuin esimerkiksi peruskoulussa.”

Ylönen suositteleekin tavoitteellisesti urheileville nuorille paitsi urheiluakatemiaa, myös liiketoiminnan opintoja, sillä hänen mukaansa ne ovat helposti yhdistettävissä urheiluun.
”Myös jos mahdolliset omat jatko-opintosuunnitelmat ovat vielä auki, on merkonomiksi opiskelu hyvä valinta alan monipuolisuuden vuoksi.”

Tulevaisuudenhaaveena Ylösellä siintää ajallaan valmistumisen lisäksi myös ura jalkapalloilijana. ”Tavoitteena on tulevaisuudessa pelata mahdollisimman korkealla tasolla.”

Teksti: Salla Avelin
Kuva: PhotoAntti

Jaa sivu