14.6.2018

Mona lankesi langan lumoihin

”Minä olen aina inhonnut käsitöitä. Ennen tuntui sille, että en ole omillani käsitöiden parissa.”, aloittaa käsi- ja taideteollisuusalan vastavalmistunut ammattilainen Mona Tiirikainen haastattelun yllättävästi.
”Siinä vaiheessa, kun mummo ei enää pystynyt neulomaan villasukkia, päätin itse tarttua puikkoihin ja kiinnostus alaan syttyi saman tien.”

Mona on löytänyt unelma-ammattinsa muutaman mutkan jälkeen.
”Olen opiskellut aiemmin lapsi- ja perhetyötä sekä myynnin alaa. Työkokemusta löytyy niin päiväkodista kuin kaupan kassaltakin.”
”Mikään näistä ei kuitenkaan tuntunut sille omalle jutulle. Työkaverin houkuttelemana hain opiskelemaan käsi- ja taideteollisuusalaa.”

Käsitöiden tekemisessä parasta tuoreen tekstiilialan ammattilaisen mielestä on se, että osaamisen karttumisen huomaa saman tien ja innostus oppia lisää vain kasvaa kokoajan.
”Neulonta on minulle ehdoton ykkösintohimo. Rakastan lankoja ja villoja. Kehrääminen onkin minulla jokapäiväinen arjen rutiini.”

Monan ammattitaito on myös saanut huomiota sosiaalisessa mediassa. Langanlumous Youtube-kanavalla on tällä hetkellä 450 tilaajaa.
”Perustin kanavan parisen vuotta sitten. Tein erästä työpaikkaa varten hakemuksen videon muodossa, ja siitä syttyi kipinä oman kanavan perustamiseksi.”
”Youtubessa käsityöihmisillä on todella tiivis yhteisö. Olen saanut paljon ystäviä ympäri Suomen, sekä laajentanut omaa osaamistani muiden tekemien sisältöjen avulla.”

Tubemaailma ei Monan mukaan kuitenkaan pelkkää kimallusta ole.
”Videoiden kuvaaminen vie yllättävän paljon aikaa. Kuvaukseen menee yksi päivä, ja editointiin toinen. Lisäksi täytyy pyrkiä koko ajan tarjoamaan laadukasta ja monipuolista sisältöä, jotta kanava on tarpeeksi mielekästä seurattavaa.”

Sisällön suunnitteluun Mona käyttääkin paljon aikaa.
”Haaveilen siitä, että pääsisin kiertämään ympäri Suomea ja tekemään kanavalle eri aiheisia juttuja Suomen eri kolkista. Upeaa olisi päästä lankojen alkulähteille.”
Kuitenkin kaikki on tämän työmäärän arvoista Monan mielestä. Tuleville tubettajille hän antaa yhden vinkin:
”Ei kannata miettiä, että kehtaatko, vaan kannattaa rohkeasti kokeilla, jos sinulla on intohimo asiaan.”

Teksti ja kuva: Marika Auvinen

Jaa sivu