19.2.2018

Olemme mukana Väylät auki -vetovoimakampanjassa

Ammattiosaajia tarvitaan Suomeen yhä enemmän, mutta tämä ei ole näkynyt ammatillisen koulutuksen hakijamäärissä. Alan valinta on nuorille haastavaa.

Väylät auki -kampanjan viestinä on se, että ammattiin opiskelu ei lukitse tietylle alalle, vaan avaa opiskelijoille mahdollisuuksien kirjon. Väylät auki – ammatillisen koulutuksen vetovoimakampanjaa hallinnoi Amke ry ja mukana on Esedun lisäksi 50 muuta ammatillisen koulutuksen järjestäjää. Kampanjan avulla halutaan ensisijaisesti tavoittaa peruskoulun yläasteella olevia 8-9. -luokkalaisia sekä heidän vanhempiaan, mutta myös alan vaihdosta haaveilevia aikuisia.

Kampanjan avulla halutaan päivittää mielikuvaa ammatillisesta koulutuksesta ajanmukaiseksi: ammatillinen koulutus on unelmien mahdollistaja, joka ei sulje ovia, vaan antaa uutta osaamista ja on yksi kokemus lisää repussa. Ammatillinen koulutus on laadukkaan, yksilöllisen opetuksen tarjoaja, nopea väylä työelämään tai jatko-opintoihin sekä keino vaihtaa alaa aikuisena.

Kampanjan kasvoina nähdään vaatturi, TV-tuottaja ja -toimittaja Arman Alizad sekä juontaja ja kokki Pipsa Hurmerinta, jotka kertovat oman tarinansa matkasta kohti unelma-ammattiaan. Heidän lisäkseen mukana on kolme suosittua tubettajaa: Jennysvoices (Jenny Pitkänen), Sofia Blomqvist ja Lefa25 (Aleksi Rinne).

Kampanjan keskeisimpänä osana toimii uusi väylätauki.fi -verkkosivu, joka tarjoaa lisätietoa ammatillisesta koulutuksesta, sekä mahdollisuuden visualisoida oma opintopolku metrokartan muotoon.

Väylät auki -materiaalia

www-sivusto: www.vaylatauki.fi

Armanin tarina
Pipsan tarina

Tubevideot Jennysvoices
Leipuri, Kosmetologi

Tubevideot Sofia Blomqvist
Kuvallinen ilmaisu, Kokki

Tubevideot Lefa25
Ajoneuvoasentaja, Koneistaja

Lisätietoja:
markkinointisuunnittelija Marika Auvinen (Esedu)
verkkotiedottaja Hanna-Mari Bennick (Amke ry)

Jaa sivu