18.8.2020

Opiskelijatiedote 17.8.2020

Opetuksen järjestäminen

Opetus Esedulla toteutetaan toistaiseksi normaalisti työjärjestyksen mukaan. Opiskelija ei saa osallistua lähiopetukseen, jos hänellä on sairastumiseen viittaavia oireita. Jos sinulla alkaa oireet koulupäivän aikana, ota yhteys omaan opettajaasi sekä soita koronapäivystysnumeroon 116 117 (ei siis opiskeluterveydenhuoltoon).

Riskiryhmiin kuuluvien opiskelijoiden ei tule osallistua lähiopetukseen. Vakavan koronavirustaudin riskiryhmät löytyvät THL:n sivuilta.

Työelämässä oppimista jatketaan normaalisti, jos se työpaikan puolesta on mahdollista. Koronaan liittyen noudatetaan yleisiä ohjeistuksia ja lisäksi kunkin työpaikan mahdollisia lisäohjeita.

Ruokailu

Oppilaitoksen lounasravintoloissa on tehty porrastusta ruokailijaryhmien osalta ruuhkien välttämiseksi. Toivomme, että jokainen Esedun ravintolassa ruokaileva muistaa hyvän käsihygienian: eli kädet tulee pestä tai desinfioida ennen ruokailuun tulemista.

Jatkavien opiskelijoiden osalta ravitsemuspalvelut toivovat, että ruokailu tapahtuu klo 11:n jälkeen, ei ennen sitä.

Koronatesteihin hakeutuminen

Jos sinulla on selviä hengitystie- tai vatsaoireita, ota yhteys koronapäivystysnumeroon (puh. 116 117). Koronapäivystyksen kautta tehdään arvio testauksesta. Testaus tehdään Essoten näytteenottopisteellä.

Muistathan, että kouluun ei saa tulla sairaana. Jos on lieviäkin oireita (kuumetta ei välttämättä nouse), jää matalalla kynnyksellä kotiin ja ota yhteys koronapäivystykseen puhelimitse.

Karanteenisuositus

Riskimaista saapuessa jokainen Esedun henkilöstön jäsen ja opiskelija noudattaa 14 vuorokauden karanteenia viranomaisten ohjeistuksen mukaisesti. Muista maista saapumisen jälkeen jäädään omaehtoiseen karanteeniin vastaavaksi ajaksi. Opiskelijoille järjestetään etätehtäviä ja työntekijä tekee etätöitä karanteenin aikana, mikäli se on mahdollista.

Muistathan noutaa työelämän pätevyyskortit ja -passit EseduPISTEistä

EseduPISTEissä on tällä hetkellä paljon noutamattomia työelämän pätevyyskortteja ja –passeja, esimerkiksi työturvallisuuskortteja ja hygieniapasseja.

Muistathan käydä lunastamassa omasi pois! Huom. Mikkelissä Raviradantien noutamattomat kortit ja passit ovat nyt Otavankadun EseduPISTEessä.

EseduPISTEiden aukioloajat ja yhteystiedot

Entteri, verkko-opintojen tukipiste, avasi ovensa maanantaina 17.8.

Entterissä sinua ohjaavat ja auttavat verkko-opiskeluun perehtyneet opettajat. Voit olla Entterin opettajiin yhteydessä puhelimella, WhatsAppilla, sähköpostilla, Chatin avulla, videopuhelulla tai tulla paikan päälle Entteri Keitaaseen Mikkeliin tai Entteri Pieksämäkeen Kuusitielle.

Mikkelin Otavankadun Entteri on avoinna

  • maanantaisin klo 12-16, maanantaisin Entterissä päivystää myös suomen kielen opettaja
  • tiistaisin klo 12-16
  • keskiviikkoisin klo 14-18
  • torstaisin klo 12-16
  • perjantaisin klo 8-12, perjantaisin ohjaus tapahtuu etäohjauksena Entteri-tiimin avulla.

Pieksämäen Entteri Kuusitiellä

on avoinna keskiviikkoisin klo 12.30-14.30

Linkkejä ja ohjeita:

Entterin yhteystiedot

Ota rohkeasti yhteyttä missä tahansa verkko-opiskeluun liittyvässä kysymyksessä!

Opiskelijatiedote on julkaistu myös Wilmassa opiskelijoille ja huoltajille.

Jaa sivu