7.2.2020

Pakohuonepelillä lisää taloushallinnon osaamista

Etelä-Savon ammattiopisto Esedun Raviradantien toimipisteen tiloihin on rakentunut uusi oppimisympäristö. Viiden merkonomiopiskelijan suunnittelema ja toteuttama pakohuonepeli on rakennettu sähköalan opiskelijoiden entiseen harjoittelutilaan.

Eetu Kakriainen, Juho Paajanen, Miro Myyryläinen ja Sami Liimatainen odottavat pakohuonepelin testiryhmäläisiä varmantuntuisina pelipaikalle. Entisiin sähköalan tiloihin on rakentunut muutaman huoneen kokoinen pakohuonepeli. Testipelaajia pelin kulku silminnähden jännittää: mitä kaikkea onkaan tulossa vastaan ja kuinka ne taloushallinnon asiat olikaan hanskassa.

Kakriaisen, Paajasen, Myyryläisen ja Liimataisen lisäksi peliä on ollut toteuttamassa Niko Aropelto.
”Pelin toteuttamiseen idea tuli opettajaltamme Leila Buurilta. Leila ehdotti, että voisimme toteuttaa pakohuonepelin, jossa ratkotaan talouspalveluihin liittyviä ongelmia”, Kakriainen valottaa taustoja.

Opiskelijat ovat itse suunnitelleet pelin tehtävät ja rakentaneet pelitilan.
”Pelin avulla pelaajat saavat läpileikkauksen liiketoiminnan perustutkinnon sisältöihin. Pääkärkenä kuitenkin taloushallinnon puoli.”

Itsestään selvää pakohuonepelin rakentaminen ei kuitenkaan ole. Täytyy olla oman alan osaamista sekä tietoa pelin rakentamisesta.
”Meillä opiskeluja liiketoiminnan puolella on takana jo muutama vuosi, eli tulemme valmistumaan tänä keväänä. Pakohuonepeleihin kävimme tutustumassa ennen pelin suunnittelua, kun kävimme pelaamassa muutamia erilaisia pelejä.”

Jännityksen pelin etenemiselle tuo pelissä käytettävät äänitehosteet. Ne tuovat oman lisäpaineen tehtävien suorittamiselle, on kiirehdittävä tehtävien kanssa ennen kuin on liian myöhäistä. Aiemmasta taloushallinnon osaamisesta testipelaajan näkökulmasta oli hyötyä, mutta loppupeleissä tiimin toiminta ja rauhassa tehtäviin keskittyminen oli avain asemassa.
”Peli etenee kaikkien kolmen huoneen läpi. Tehtävät liittyvät eri aiheisiin, ja eteenpäin ei pääse ennen kuin on aiemmat ratkottu. Tehtäväaiheina ovat mm. ALVit, laskutus ja henkilöstöasiat.”

Testiryhmäläiset eivät päässeet pakoon ajallaan, mutta pelin järjestäjien lohdullinen kommentti ”olitte hyvin lähellä pakenemista” antoi uskoa omaan osaamiseen. Merkonomiopiskelijat tuottavat pakohuonepeliä tällä hetkellä oman NY-yrityksensä kautta. Asiakkaina on käyneet muutamat testiryhmät sekä 9. luokkalaiset. Yritykselle on tulossa lähiaikoina omat www-sivut, joiden kautta ulkopuoliset asiakkaat voivat varata peliaikoja. Testipelaajana suosittelen ehdottomasti peliä, vaikka ei aiempaa taloushallinnon osaamista olisikaan. Pelin tiimellyksessä ainakin oppii uutta!

Teksti ja kuva: Marika Auvinen

 

Jaa sivu