11.11.2021

Pelaaminen on hauska harrastus, mutta haastava ammatti

Marraskuisena perjantaina Esedun Otavankadun toimipisteessä sijaitseva e-urheilupolun pelitila sai arvoisensa vieraan, kun opiskelijoille saapui puhumaan Joona ”Nookie” Närvänen.
”Entinen opettajani Hermanni Saresma pyysi minua tänne kertomaan e-urheilusta ja ammattilaisuuden arjesta”, kertoo Mikkelistä kotoisin ja nykyisin Lahdessa asuva Närvänen.

”Opiskelin Esedulla datanomiksi kymmenisen vuotta takaperin ja itseasiassa jo silloin haaveenani oli pelata joskus ammatikseni, vaikka e-urheilumaailma oli silloin varsinkin Suomessa hyvin paljon pienempi kuin nykyään”, avaa tietokoneista ja peleistä lapsesta saakka kiinnostunut Närvänen taustojaan.

Nuorempana Närvänen kertoo urheilleensa niin sanotussa ”perinteisessä mielessä”, mutta jossain vaiheessa mielenkiinnon kohteet ja motivaatio suuntautuivat yhä enemmän tietokoneiden ja tietokonepelien maailmaan. Aluksi Närvänen pelasi tavoitteellisesti Counter Strikea ja menestyikin siinä kohtuullisesti, mutta suurimmat harppaukset jäivät tekemättä.
”Halusin myös menestyä ulkomailla ja kiertää suurempia turnauksia, mutta se ei ollut enää mahdollista tämän pelin parissa, kun oma motivaatio oli ehtinyt laskea ja nuoria taitavia pelaajia tuli koko ajan lisää.”

Vuodesta 2018 Närvänen on pelannut työkseen ja Counter Strike on vaihtunut PUBGiin, eli PlayerUnknown’s Battlegrounds-nimiseen peliin. Kun Närväseltä kysyy, mikä pelaamisessa kiehtoo, on vastaus helppo: ”E-urheilun ja pelien maailmassa minua yksinkertaisesti viehättää kilpaileminen toisia vastaan, ja jännityksen tunne pelissä.”

Vuosien aikana Närvänen ehtinyt kokea peliammattilaisuuden valoisat ja varjoisat puolet.
”Positiivistahan tässä on se, että saa esimerkiksi hyvin pitkälti valita itse omat työaikansa”, kertoo norjalaisessa Skade-joukkueessa tällä hetkellä pelaava Närvänen.

”Peliturnaukset ovat yleensä viikonloppuisin, joten vapaa-aikaa on rajallisesti ja esimerkiksi kavereita ei juuri ehdi nähdä”, avaa Närvänen työnsä haasteita.
Myös epävarmuus on alalla tuttua kauraa.
”Esimerkiksi kun asuin Berliinissä ja olin ostamassa televisiota sain yhtäkkiä viestin, että pelaaminen loppui tässä joukkueessa nyt”, naurahtaa Närvänen.
Turvattomuus onkin alan suurin varjopuoli. Närväsen mukaan suorituspaineet ovat kovat ja organisaatioilla on kovat odotukset pelaajia kohtaan.
”Varaa huonoihin päiviin ei pelaajana juuri ole. Tiedän pelaajia, jotka ovat lopettaneet pelaamisen puhtaasti sen takia, että paine kävi liian suureksi.”

Tästä aiheesta Närvänen puhui vierailullaan myös Esedun e-urheilupolulla opiskeleville pelaajan aluille.
”E-urheilu on kokonaisvaltainen ala ja pitää sisällään paljon enemmän kuin pelkän pelaamisen.”
Närvänen korostaa puheissaan unen ja liikunnan tärkeyttä sekä ruokavaliota.
”E-urheilijan urasta haaveilevan kannattaa pitää tarkasti mielessään prioriteetit ja hoitaa myös koulut pois alta. Vaikka ala saattaa vaikuttaa siltä, että kun vaan vähän pelailee niin saa helppoa rahaa, ei asia todellisuudessa ole niin”, Närvänen neuvoo.

Närvänen itse haaveilee tulevaisuudesta niin ikään e-urheilun parissa, joskaan ei ikuisesti pelaajana.
”Haluaisin kyllä tulevaisuudessakin jatkaa e-urheilun parissa työskentelyä, mutta pelaamisen ohella esimerkiksi tapahtumien tuottaminen kiinnostaa”, Närvänen avaa omia tulevaisuuden suunnitelmiaan.
”Suomessa e-urheilu on tehnyt varmaa, mutta hidasta nousua koko ajan. Koen, että Suomen e-urheilukentältä puuttuvat isot harppaukset esimerkiksi isojen tapahtumien muodossa, joiden kautta saataisiin sijoittajia sekä nuoria katsomoon ja sitä myöten alaa suurempaan nousuun myös Suomessa.”

Teksti: Salla Avelin
Kuva: Salla Avelin

Jaa sivu