24.9.2021

Pelottomia pelättimiä Raviradantiellä osana Mikkeli Art & Design Weekendiä

DeSavo Ry:n järjestämä Mikkeli Art & Design Weekend 2021 oli järjestyksessään seitsemäs MAD-tapahtuma. MAD tarjosi sisältöjä koko viikonlopun ajan 17.-19.9. ympäri Mikkelin keskustaa. Yksi tapahtuman sisällöistä oli Esedun Raviradan toimipisteessä Mikkelissä järjestetty ”Pelottomat”- yhteisötaideteos-työpaja, joka järjestettiin perjantaina 17.9.

Raviradantiellä järjestetty tapahtuma oli avoin kaikille ja pelättimien tekemisen lisäksi osallistujilla oli mahdollisuus päästä tutustumaan opetustiloihin ja nähdä, miltä opiskeleminen niin sanottujen luovien alojen tiloissa näyttää. Mukana olivat pintakäsittelyala, tekstiili- ja muotiala sekä puuteollisuus ja taideteollisuusala.

Esedun tekstiili- ja muotialan opettaja Päivi Särkkä-Lehkonen kertoo, että tekstiili- ja muotiala on ollut mukana MADin toteuttamisessa lähes tapahtuman alusta saakka.
”Meillä on aiempina vuosina ollut esimeriksi tuotemyyntiä eri muodoissa ja myös tänä vuonna opiskelijat halusivat itse lähteä mukaan”, mainitsee Särkkä-Lehkonen.

Esedun luovien alojen Pelottomat-yhteisötaidepaja oli saanut innoituksensa Hiljainen kansa- taideteoksesta, joka on Suomussalmella sijaitseva Reijo Kelan suunnitteleva ympäristötaideteos.

”Koemme, että näin tekemisen kautta on hyvä tapa tuoda aloja ja niiden erityispiirteitä esille”, kertovat Esedun taideteollisuusalan opettaja Elina Huopalainen ja pintakäsittelyalan opettaja Tarja Seppänen. He yhdessä Särkkä-Lehkosen kanssa ovat samaa mieltä siitä, että MADin kaltaiset tapahtumat ovat mielekkäitä myös opiskelijoille. Lisäksi ne toimivat myös hyvänä opetustilanteena.
”Tämän kaltainen työskentely ja järjestely vaatii ja opettaa yhteistyökykyä, kun mukana on opiskelijoita eri aloilta ja vuosikursseilta”, avaa Särkkä-Lehkonen tapahtumatoiminnan merkitystä.

Pelottomat-yhteisötaidepajassa työn alla olivat erilaiset, ”rennolla fiiliksellä luodut variksenpelättityypit.”
Huopalainen kertoo kaikkien pelättimien rakennukseen varattujen materiaalien olevan kierrätettyjä ja kestävän kehityksen mukaisia.
”Materiaaleina käytämme esimerkiksi vanhoja vaatteita, sekä jämämaaleja ja -puuta, mitään ei ostettu tätä tapahtumaa varten vaan kaikki materiaaleista ovat alojen hukka- ja ylijäämämateriaaleja.”

Yksi kierrätysmateriaalien kimpussa häärännyt ja omaa pelätintään tehnyt oli Esedulla puusepäksi ensimmäistä vuotta opiskeleva Vesa Hämäläinen. Hämäläisellä on pitkä, yli kolmenkymmenen vuoden pituinen ura kirvesmiehenä takanaan. Työt kirvesmiehenä saivat kuitenkin jäädä työtapaturman vuoksi. ”Siinä tuli sitten alan vaihto eteen. Opinnot ovat tuntuneet tosi mukavilta, on päässyt tekemään monenlaista ja tutustumaan uusiin ihmisiin”, kertoo Hämäläinen opiskelutunnelmistaan. Hämäläinen kertoo myös lähtevänsä aina innolla mukaan tapahtumien järjestämiseen ja hänellä on kokemusta tapahtumatoiminnasta esimerkiksi rallien parista.

Hämäläisen tekemä ”Karun näköinen raksamies”-niminen pelätin päätyi valmiina MAD- viikonlopun ajaksi koristamaan Raviradantien pihamaata yhdessä muun muassa tekstiili- ja muotialan opiskelijoiden tekemän ”Barbaran” kanssa.

Teksti: Salla Avelin
Kuva: Marika Auvinen

Jaa sivu