15.11.2021

Punainen liitu -esitys kosketti ja sai ajattelemaan

Etelä-Savon ammattiopisto Esedun Mikkelin toimipisteiden opiskelijat saivat kokea koskettavan Punainen liitu -esityksen lokakuussa. Nuorten liikenneturvallisuuden parantamiseksi kehitetty konsepti oli suunnattu Mikkelin toisen asteen opiskelijoille. Esedun opiskelijoiden lisäksi oma näytös järjestettiin myös Mikkelin lukion opiskelijoille.

Mikkelin teatterissa järjestettyyn tapahtumaan osallistui yli 300 Esedun eri alojen opiskelijaa. Tunnin aikana lavalla kertoi konkreettisia kertomuksia tosi elämän onnettomuustilanteista eri alojen ammattilaiset. Tapahtuman juonsi Etelä-Savon pelastuslaitoksen palomestari Riku Seppä, joka johdatteli katsojat näytöksen sisältöön. Alusta saakka meillä katsojilla oli turvallinen olo olla paikalla, vaikka aiheet koskettivat varmasti jokaista meistä teatterin katsomossa istunutta henkilöä. Paikalla oli Saimaanseudun Ensihoitajat ry:n ja Punaisen Ristin Mikkelin osaston henkilökuntaa turvaamassa katsojia.

Näytös alkoi Etelä-Savon pelastuslaitoksen palomestari Eero Ahon tarinalla. Aho palasi ajassa taaksepäin jakamalla konkreettisen kertomuksen oman työuransa varrelta pelastushenkilön näkökulmasta.
”Teillä täytyy olla rohkeutta viheltää peli poikki, jos koette jotakin olevan pielessä. Puuttukaa asiaan, jos kuljettaja ajaa liian kovaa, tai jos kuski ei ole mielestänne ajokuntoinen. Kyseessä on teidän ja ystävienne elämä”, Aho muistutti nuoria.

Ahon jälkeen lavalle asteli Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essoten ensihoidon kenttäjohtaja Jari Rantanen, joka jatkoi pysäyttävää esitystä kertomalla oman henkilökohtaisen kokemuksen vakavasta liikenneonnettomuustilanteesta, jossa osallisena oli nuoria mikkeliläisiä.

Näytöksen ajan katsomossa oli hyvin hiljainen, keskittynyt tunnelma. Jokainen meistä paikalla olleista keskittyi kuuntelemaan eri alojen ammattilaisten kertomaa. Teatterin katsomosta välittyi kunnioitus ammattilaisten tekemää työtä kohtaan. Samalla aistittavissa oli myös se, miten vakavan aiheen äärellä olimme.

Viimeisen lavalle tulijan kohdalla hiljaisuus syveni entisestään pienen kohahduksen saattelemana. Pyörätuolissa istunut Liikenneturvan koulututta Matti Marjamäki pysäytti meidät kaikki saapuessaan lavalle. Marjamäen sylissä lepäsi moottoripyöräkypärä, joka johdatti meidät katsojat kuulemaan tarinan menneisyydestä. Marjamäki palasi teatterin lavalla ajassa taaksepäin. Aikaan, jolloin hän oli 23-vuotias nuori mies, jolla tulevaisuus oli edessä.
”Yksi arviointivirhe, joka muutti tulevaisuuden”, Marjamäki aloitti kerronnan.
Marjamäen kertomus oli todella koskettava, tunteita herättävä. Hän jakoi ajatuksiaan siitä mitä koki, kun  elämän suunta muuttui onnettomuuden jälkeen.
”Lopulta koin, että uudenlainen elämä sai alkunsa. Ajatukseni kääntyi siitä, mitä olen menettänyt kohti suuntaa, että minulla on syy elää.”

Lopuksi Marjamäki muistutti meitä näytökseen osallistuneita katsojia siitä, kuinka liikenne on ympäristö, jossa jokainen meistä voi vaikuttaa omaan pärjäämiseensä. Pidetään huoli itsestämme sekä toisistamme.

Mikkelissä Punainen Liitu -esitystä olivat järjestämässä Liikenneturva, Etelä-Savon pelastuslaitos, Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä, Etelä-Savon ammattiopisto, Itä-Suomen poliisilaitos, Mikkelin kaupungin Etsivä nuorisotyö, Mikkelin kaupungin Nuorten työpaja, Mikkelin nuorisopalvelut, Mikkelin lukio, Punaisen Ristin Mikkelin osasto ja Saimaanseudun Ensihoitajat ry.

Teksti ja kuva: Marika Auvinen

Jaa sivu