17.8.2018

Ray Australiasta tutustui entiseen opinahjoonsa

Suur-Savon ammattioppilaitoksen entinen oppilas Reijo ”Ray” Korte Australiasta kävi tutustumassa entiseen opinahjoonsa Mikkelissä – nykyiseen Eseduun – heinäkuun helteisenä päivänä.

Alun perin mäntyharjulainen Reijo Korte (78 v.) kävi ammattioppilaitosta Mikkelissä vuosina 1953 – 1955 ja sai päästötodistuksen metallityöluokalta keväällä 1955. Koulu toimi silloin entisessä suojeluskunnan talossa Otavankatu 6:ssa (Esedun nykyinen vanha osa, kuvassa oikealla).

Ammattikoulussa oli siihen aikaan erikseen tyttöjen ammattikoulu ja poikain ammattikoulu. Tyttöjen ammattikoulussa oli talous- ja ompeluosastot ja poikien ammattikoulussa metalli- ja puutyöosastot. Molempien koulujen kurssi oli kaksivuotinen. Puu- ja metallityöhuoneet sijaitsivat Otavankatu 6:ssa ja luokkahuoneet kauppaoppilaitoksen sekä Lestadiolaisten Kristillisen yhdistyksen huoneistoissa, jossa pidettiin piirustustunteja (nykyisin paikalla sijaitsee Mikkelin yliopistokeskus, os. Lönnrotinkatu 7).

Ammattikoulun isoimmassa luokkahuoneessa järjestettiin tyttöjen ja poikien ammattikoulun yhteisiä tilaisuuksia ja tansseja. Kalevankankaalla suunnistettiin. Reijon koulumatka Mäntyharjulta Mikkeliin tapahtui päivittäin ns. mottijunalla, joka pysähtyi kaikilla mahdollisilla asemilla ja matka kesti Reijon muistin mukaan noin kolme tuntia!

Mäntyharjun tarjoamat työmahdollisuudet eivät kuitenkaan riittäneet ammattikoulun käyneelle Reijolle, joka halusi nähdä maailmaa. Hän oli nähnyt Suomen Kuvalehdessä ilmoituksen, jossa tarjottiin sokeriruo’on leikkuuta Australiassa.

Heti armeijan jälkeen vuonna 1959 Reijo lähti 19-vuotiaana kielitaidottomana toiselle puolelle maapalloa. Hän leikkasi noin puolet vuodesta sokeriruokoa sokeriteollisuudelle ja vietti loput vuodesta erilaisissa töissä Sydneyssa ja Brisbanessa. Englanninkielen hän kertoi oppineensa jo ensimmäisenä vuonnaan Australiassa tyttökavereiden avulla.

Neljän sokeripelloilla vietetyn vuoden jälkeen Korte siirtyi töihin Australian keskiosaan Mount Isan kaivoksille. Muun muassa hopeaa ja kuparia tuottava kaivos työllisti tuhansia ihmisiä. Englantilaisen vaimonsa ja perheen perustamisen myötä koti-ikävä Suomeen alkoi hellittää.

Reijo Korte eteni kaivoksessa johtotehtäviin ja oli työnjohtajana ja ylityönjohtajana 25 vuotta, päivitysvalmiudessa ympäri vuorokauden vastaten mm. räjähteiden hävittämisestä.

Korte jäi eläkkeelle 55 vuotiaana ja muutti vaimonsa Lindan kanssa viettämään eläkepäiviä Sunshine Coastille Tyynen valtameren rannalle, noin 100 kilometriä Brisbanesta pohjoiseen. Reijo on käynyt Suomessa vuosien varrella säännöllisesti ja kaikki hänen kolme poikaansa ovat myös käyneet isänsä kotimaassa useasti.

Jokaisella Suomen käynnillä matka on suunnannut myös entiseen kotikuntaan Mäntyharjulle ja vanhaan koulukaupunkiin Mikkeliin. Yhdellä Suomen reissulla Reijo halusi myös kokea uudelleen kouluaikaisen junamatkan Mäntyharjusta Mikkeliin. Matka tosin kesti huomattavasti lyhyemmän aikaa kuin 1950-luvulla eikä junalippujakaan kukaan tullut junassa myymään tai kyselemään.

Teksti ja kuvat Hanna-Riitta Karttunen

Jaa sivu