2.10.2020

ReissuEllu lähtee kiertämään Etelä-Savoa

Etelä-Savon ammattiopisto Esedun, Essoten ja MikseiMikkelin yhteishanke ReissuEllu on edennyt toimintavaiheeseen. Esedun investointihankkeessa rakennettu liikkuva oppimisympäristö ReissuEllu -auto aloittaa toimintansa Etelä-Savon alueella lokakuun alussa.

ReissuEllu-auton mukana kulkee aina Esedun puolelta kuljettaja ja yksi opiskelija. Lisäksi mukana on vaihdellen Essoten ammattilainen.
”Mukana alueella liikkuu Essotelta muun muassa elintapaohjaaja, marraskuussa muistihoitaja ja joulukuussa sairaanhoitaja”, kertoo hankkeen projektipäällikkö Teija Räihä.
Lokakuun aikana terveys- ja hyvinvointiauto ReissuEllun voi tavata lähes 40:ssä eri kohteessa.

ReissuEllu tarjoaa aivan uudenlaisen oppimisympäristön Esedun sosiaali- ja terveysalalle, mutta myös samalla ainutlaatuisen mahdollisuuden työelämäyhteistyölle Essoten kanssa. Lisäksi yrityksillä on MikseiMikkelin kautta mahdollisuus saada palveluitaan näkyväksi hankkeen kautta.
”ReissuEllu on osa Esedun uusia työelämäyhteistyössä koordinoituja oppimisympäristöjä. Auto tulee kiertämään Essoten toiminta-alueella tuoden erilaisia sosiaali- ja terveyspalveluja asukkaille aivan uudella ja innovatiivisella tavalla. Tässä Tamlansin sisustamassa uudessa pitkässä pakettiautossa voimme tarjota esimerkiksi sairaanhoitajan sekä monen muun alan asiantuntijan palveluita. Palvelujen vieminen lähelle asukkaita tukee myös Esedun vuoden 2020 kestävän kehityksen teemaa”, kertoo Esedun toimitusjohtaja Arja Flinkman.

Etelä-Savon kunnat, kylät ja kyläyhteisöt ovat tarjonneet tilojaan ReissuEllun palveluiden käyttöön, mikä mahdollistaa monipuolisen palvelutarjonnan toteuttamisen pysähdyspaikoilla. Tulevaisuudessa Esedun lähihoitajaopiskelijat järjestävät ReissuEllun kautta muun muassa etänä taukojumppatuokioita sekä muuta toimintaa ympäri Etelä-Savoa. ReissuEllun toiminnassa huomioidaan koronaviruksen osalta hygieniaohjeistukset. Asiakkaiden toivotaan saapuvan paikalle vain terveinä. Asiointitilanteessa toivotaan muistettavan turvavälit sekä hyvä käsihygienia. Myös kasvomaskien käyttöä suositellaan.

”ReissuEllun asiakkaille tarjotaan toimintakyvyn mittauksia kuten kehonkoostumuksen ja käden puristusvoiman mittauksia. Mittaustulosten perusteella annan vinkkejä arjen hyvinvointiin.  Asiakas saa lisäksi tietoiskuja mm. ravitsemukseen, liikuntaan ja uneen. ReissuEllun pysähdyspaikoilla teemme kiinnostuneille diabetes 2-riskitestin ja riskirajan ylittäneille työikäisille tarjotaan mahdollisuutta osallistua yksilölliseen elintapaohjaukseen. Kartoitamme myös ikääntyneiden ryhmäelintapaohjauksesta kiinnostuneita. Teemme yhteistyötä myös Etelä-Savon Liikunta ry:n Kylät Liikkeelle-hankkeen kanssa”, kertoo elintapaohjaaja Kaire Partti.

ReissuEllu – hyvinvointia kehittävä liikkuva oppimisympäristö on hanke, jossa rakennetaan uudenlainen terveyttä ja hyvinvointia kehittävä pyörillä liikkuva oppimisympäristö. ReissuEllu-autoon tulee matalan kynnyksen teknologiaa, pienimuotoista mittauslaitteistoa sekä sähköisten palvelujen käyttömahdollisuus. Hanke koostuu kahdesta hankekokonaisuudesta; EAKR ja ESR. Hankekokonaisuuksia hallinnoi Etelä-Savon Koulutus Oy, Esedu, joka vastaa kokonaisuudessaan EAKR -hankkeesta. ESR hankkeessa osatoteuttajina ovat Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä, Essote ja Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy. Hankkeen toiminta-aika on 1.6.2019-30.11.2021. Hankkeen rahoittavat viranomaiset Etelä-Savon maakuntaliitto (EAKR) ja Etelä-Savon ELY-keskus (ESR).

Lisätietoja:
Teija Räihä, Projektipäällikkö, Esedu, teija.raiha@esedu.fi, puh. 044 7115826
Sointu Pajunen, Hankekoordinaattori, Essote, sointu.pajunen@essote.fi
Kirsi Mättölä, Yrityskehittäjä, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy, kirsi.mattola@mikseimikkeli.fi

Kuvassa: Esedun sosiaali- ja terveysalan opettaja Satu Sundell (vas) ja ReissuEllu-hankkeen projektipäällikkö Teija Räihä

Jaa sivu