Siivoojat tekevät siistiä ja luovaa työtä

11.2.2016

Siivoojat tekevät siistiä ja luovaa työtä

”Lentävät taikavaunut olisivat kätevin työväline” nauravat Otavankadun siivoojat yhdestä suusta, kun pohtivat millä asioilla voisi helpottaa siivoojan työpäivää. ”Vaunuilla voisi lentää tavaroiden yli, jotka on jäänyt käytävän tai luokan lattialle.”

Lentovaunut sopisivat muutenkin siivoojien vauhdikkaaseen aamuun. Siivoojat aloittavat työnsä Esedun toimipisteissä aamu kuudelta. Siinä on kaksi tuntia todella tehokasta työaikaa ennen opetuksen alkua. ”Silloin me sanamukaisesti lennetään”

Aamusta siivotaan luokkia, kahviot ja Otavankadulla liikuntasali. Erityisesti puhdistetaan sellaiset tilat, joissa on toimintaa koko päivän ajan. ”Emme halua olla häiriöksi opetukselle.”
Kahdeksan jälkeen siivousvaunut näkyvät käytävillä, vessoissa ja ruokalassa. ”Seuraamme päivittäin tilavarauksia. Varausten mukaan siivoamme luokkia ja neuvottelutiloja silloin, kun tilat ovat vapaana. Meidän kannaltamme on tärkeää, että tilavaraukset ovat ajan tasalla.”

Luokat Esedulla siivotaan joka toinen päivä ja toimistot kerran viikossa. Pukuhuoneita siivotaan niiden siisteysasteen mukaan. ”Kiva, jos lomallelähtijä ilmoittaa meille olevansa pitempään poissa. Voimme silloin siivota työhuoneen perusteellisemmin.”

Esedun siivoojilla on selvästi mukava porukka tekemässä töitä. Mikä heistä on parasta siivoustyössä? Vastaukset tulevat nopeasti: ”Itsenäinen ja jopa luova työ”, ”Näkee oman työnsä jäljen – ainakin hetken aikaa! (makeaa naurua)”. 

Siivoojat ovat tyytyväisiä, että heillä on hyvät ja ajanmukaiset työvälineet. Välillä fyysisestikin raskaassa työssä, oikeilla työvälineillä on iso merkitys. ”Kiitos Paulalle, että välineet on kunnossa”, huikkaa siivousporukka kiitoksen siivoustyönohjaaja Paula Hulkolle.

Kiitosta siivoojat antavat myös opiskelijoille: ”Opiskelijat eivät ole koskaan vähätelleet meidän työtämme. Joskus jopa joku huikkaa kiitoksen!”

Mutta isoin kiitos kuuluu siivoojille itselleen niin Mikkelissä, Pieksämäellä ja Juvalla. Heidän tärkeän työnsä ansiosta me saamme opiskella ja opettaa siistissä ympäristössä. Siivoojat: Teillä on siisti työ. Kiitos.

Näistä Sinä saat erityiskiitosta:

  • Heitä roskat roskiin ja tumpit tumppiämpäriin
  • Laita luokassa tuoli ja pöytä paikalleen.
  • Mene atk-luokkaan ilman eväitä.
  • Jätä ulkovaatteet naulakkoon ruokalaan mennessäsi.

Me Esedulla tiedämme, että opiskelu ja työnteko maittavat paremmin siistissä ja viihtyisässä ympäristössä. Viihtyisän opiskeluympäristön eteen meillä Esedulla tekee päivittäin töitä viisitoista siivoojaa. Siisti Esedu –kampanjalla haluamme herätellä kaikkia esedulaisia toimimaan viihtyisän ympäristön puolesta. Tehdään siistiä työtä yhdessä!

Teksti ja kuva: Laura Salonen

Kuvassa: Tämä porukka tekee Esedun siisteintä työtä! Kuvassa Otavankadun siivoushenkilöstöä: Katrin Väisänen, Paula Hulkko, Seija Pietikäinen, Seija Höök (takana), Anne Putkinen ja Mirva Pulkkinen.

Jaa sivu