21.8.2019

Suuronnettomuusharjoitus hyvä kokemus myös opiskelijalle

Toukokuussa Mikkelin keskusta näyttäytyi suuronnettomuusharjoituksen paikkana. Mikkelin torille kasaantui yli sata harjoituspotilasta harjoituksessa mukana olleiden eri viranomaistahojen lisäksi. Etelä-Savon ammattiopisto Esedu oli myös mukana harjoituspäivässä potilaina sekä maskeeraustehtävissä.

Ennen isoa harjoitusta osa potilaita näyttelevistä osallistui kahtena päivänä pienempiin harjoituksiin. Varsinainen harjoituspäivä alkoi aamuvarhaisella Esedun Otavankadun toimipisteen parturi-kampaamosta, jossa hius- ja kauneudenhoitoalan opiskelijat maskeerasivat harjoituspotilaita vastaamaan heidän onnettomuusharjoituksen vammojansa.

Hius- ja kauneudenhoitoalan lisäksi mukana suuronnettomuusharjoituksessa olivat Esedun sosiaali- ja terveysalan opettajia ja opiskelijoita.
”Meiltä oli mukana harjoituksessa potilaina useita opiskelijaryhmiä sekä opettajia”, kertoo Esedun sosiaali- ja terveysalan opettaja Mervi Gynther, joka toimi myös itse potilaana harjoituksessa.

Toxi Triageksi kutsutussa harjoituksessa Mikkelin torille ilmestyi pakettiauto, josta kuvitteellisesti laskettiin ilmaan kloorikaasua. Harjoituksessa kaasuna käytettiin piparmintun hajuista teatterisavua. Tilanne oli viranomaisyhteistyöharjoitus, johon osallistui harjoituspotilaiden lisäksi kaikkiaan 300 henkilöä pelastuslaitokselta, ensihoidosta, poliisista, SPR:ltä sekä puolustusvoimista.

Torilla potilaita hoidettiin eri onnettomuudessa aiheutuneiden vammojen perusteella.
”Kullakin potilaalla oli lappu, josta aikarajan mukaan selvisi uudet oireet. Esimerkiksi puolen tunnin päästä potilaan oireet/tilanne saattoikin olla aivan muu”, kuvaili Gynther päivän kulkua.

Osa potilaista jäivät seurantaan torille, mutta ne, joilla oli vakavammat oireet ja vaativat välitöntä sairaalahoitoa kuljetettiin Mikkelin keskussairaalaan.
”Tämä oli kyllä vaikuttava kokemus opiskelijoille sekä meille opettajille. Täytyi eläytyä oikeasti tilanteeseen sen mukaan mihin esittämämme potilaiden oireet etenivät.”
”Opiskelijoille ammatillisesti erittäin opettavainen tilanne seurata potilaan roolista kuinka oman alan ammattilaiset toimivat suuronnettomuustilanteessa.”

Toxi Triage on kansainvälinen, miljoonia euroja maksava hanke, jossa muun muassa kehitetään uusia menetelmiä erityisesti kemiallisten aineiden aiheuttamien suurten henkilövahinkojen varalle. Mikkelin torilla testattiin esimerkiksi hengityskaasuanalysaattoria sekä myrkyllisten kemikaalien ja kaasujen leviämistä ilmaisevaa laitetta.

Kuvateksti: Esedun perustason ensihoidon opiskelija Suvi Simonen (oik) oli yksi harjoituspotilaista.

Teksti: Marika Auvinen
Kuva: Suvi Simonen

Jaa sivu