28.6.2019

Viime hetken valmentautuminen WorldSkills-kisoihin

Etelä-Savon ammattiopisto Esedun entinen hiusalan opiskelija Tiia Mökkönen valmentautuu parhaillaan ammattitaidon WorldSkills-kilpailuihin.

Mökkönen edustaa Suomea ammattitaidon MM-kilpailuissa Kazanissa elokuun lopussa. Tukena kevään ajan valmentautumisessa on ollut ammattitaitoinen joukko alan osaajia.
”Opettajani Pirjo Saarinen toimii lähivalmentajanani. Pirjon lisäksi valmennustiimiini kuuluu World Skills ekspertti Marja Sillanpää, lajipäällikkö Taneli Ylinen ja EuroSkills ekspertti Heli Råglund. Lisäksi minua ovat valmentamassa viralliset Skills valmentajat Pia Kiikeri ja Minna Busch.”

Mökkösen valmentaminen on täydessä vauhdissa tämän kesän ajan. Kesäkuussa Mökkönen sekä Saarinen, Sillanpää, Ylinen ja Kiikeri viettivät kolmen päivän valmennusleirin Esedun Otavankadun parturi-kampaamon tiloissa Mikkelissä. Mukana kesäkuun valmennusleirillä oli myös viime WorldSkills-kilpailija Taiju Koivula.
”Tämän valmennusjakson aikana harjoittelen muun muassa hiusmuotoilua leikkaamalla ja värjäämällä, hiuspidennysten laittamista sekä catwalk-kampauksen tekemistä oikealle mallille”, avaa Mökkönen valmennuspäivien sisältöä.

Kesäkuun valmennusjakson jälkeen Mökkösellä on koko valmennustiimin kanssa vielä kaksi eri leiriä.
”Valmennusleirien lisäksi pidämme Pirjon kanssa aina kerran viikossa oman koulutushetken.”
Mökkösen lisäksi leireihin osallistuu myös muita kilpailijoita. Mikkelissä mukana leirillä oli kaksi opiskelijaa Turun ammatti-instituutista, jotka tähtäävät EuroSkills -kilpailuihin.

Mökkönen vaikuttaa hyvin luottavaiselle omaan osaamiseensa, mikään ei tunnu liian haastavalle.
”Minusta tuntuu, että kaikki on hyvin hallussa. Ainoastaan inspiraatiokuva hieman jännittää, sillä aiemmissa kilpailuissa olen tehnyt mallinmukaisia töitä. Inspiraatiokuva haastaa omaa luovuutta enemmän kuin valmis mallikuva joka toteutetaan.”

WorldSkills-kilpailuissa hiusmuotoilun kilpailijat suorittavat 7-9 kilpailutehtävää, kuten esimerkiksi miesten hiusten väri ja leikkaus, catwalk- sekä juhlakampausten teko.
”Kilpailusuoritukset tehdään harjoituspäiden lisäksi myös ”live”malleille, joten on hyvä harjoitella etukäteen kaikkia töitä erilaisille malleille.”

Yhteensä hiusmuotoilun lajissa kilpailee vajaa 40 kilpailijaa eri maista.
”Suomen WorldSkills-joukkueeseen kuuluu 27 kilpailijaa eri lajeista. Olemme olleet yhteydessä tiiviisti. Kesäkuun alussa olimme opetusministeriöissä joukkueen lähettämistilaisuudessa. Se oli aika hieno kokemus.”

WorldSkills-kilpailu on joka toinen vuosi järjestettävä nuorten kansainvälinen ammattitaitokilpailu. Kilpailussa ratkotaan maailmanmestaruudet noin 50 lajissa, jotka edustavat ammatillisen koulutuksen aloja. Esedulta hiusmuotoilun lisäksi nähdään WorldSkills-kilpailuissa osaajia Maalaus ja tapetointi -kilpailulajissa, sillä lajin kilpailijan Reetta Härkösen eksperttinä toimii Esedun opettaja Markku Partanen.

Teksti ja kuvat: Marika Auvinen

Pääkuva: Tiia Mökkönen kesäkuun valmennusleirillä Mikkelissä.
Tekstin seassa: Markku Partanen (oik) toimii Reetta Härkösen eksperttinä WorldSkills-kilpailuissa. Kuva Taitaja SM-finaaleista toukokuulta 2019.

Jaa sivu